top of page

Tuulivoimapuistojen kiinteistövero määräytyi yhteisen liittymispisteen mukaan – KHO 2024:51

Tuulivoimarakentamisen yksi kipupiste oli aikaisemmin kiinteistöverotus. Tuulivoimarakentamisen voimakas kasvu viime vuosina on johtanut uudenlaisiin tulkintaongelmiin kiinteistöverotuksessa, uusimpana osoituksena tästä korkeimman hallinto-oikeuden tuore 5.4.2024 annettu vuosikirjapäätös. Käsittelen tässä oikeustapauskommentissa tapauksen taustat, keskeiset oikeusohjeet ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun.


Tuulivoimaloiden kiinteistöverotus


Kiinteistöveroprosentin pääsääntö on kiinteistöverolain 11 §:ssä:


Kiinteistövero on kiinteistöveroprosentin mukainen osuus kiinteistön arvosta.

Kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kiinteistöveroprosentit määrätään prosentin sadasosan tarkkuudella.


Kunnanvaltuuston määräämää maapohjan yleistä kiinteistöveroprosenttia ja rakennusten yleistä kiinteistöveroprosenttia sovelletaan tämän lain mukaan veronalaisiin kiinteistöihin, jollei 12, 12 a, 12 b, 13, 13 a tai 14 §:stä muuta johdu.”


Käytännössä pykälä tarkoittaa, että kunnassa sovelletaan yhtä kiinteistöveroprosenttia, jota sovelletaan kaikkiin rakennuksiin, joihin ei sovelleta minkään tietyn rakennustyypin kiinteistöveroprosenttia. Voimalaitosten osalta erityissääntely on kiinteistöverolain 14 §:ssä:


Kunnanvaltuusto voi määrätä erikseen veroprosentin, jota sovelletaan voimalaitokseen sekä ydinpolttoaineen loppusijoituslaitokseen kuuluviin rakennuksiin ja rakennelmiin. Täksi veroprosentiksi voidaan määrätä enintään 3,10.


Edellä 1 momentissa tarkoitettua veroprosenttia voidaan soveltaa vain, jos voimalaitoksen nimellisteho ylittää 10 megavolttiampeeria tai, jos useampi voimalaitos on kytketty sähkömarkkinalain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitettuun jakeluverkkoon tai pykälän 3 kohdassa tarkoitettuun suurjännitteiseen jakeluverkkoon taikka 31 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun kantaverkkoon yhteisen liittymispisteen kautta, niiden yhteenlaskettu nimellisteho ylittää 10 megavolttiampeeria.


Voimalaitoksen omistajan on esitettävä selvitys voimalaitoksen nimellistehosta. Verohallinto voi antaa tarkempia määräyksiä annettavista tiedoista, tietojen antamisen ajankohdasta ja tavasta.”


Käytännössä voimaloille on usein sovellettu korkeampaa kiinteistöveroprosenttia. Voimalaitoksen korkeampaa veroa ei kuitenkaan ole tarkoitettu sovellettavaksi pieniin voimaloihin, vaan ainoastaan riittävän tehon ylittäviin voimaloihin. Liittymispisteen perusteella tehty tehoraja on tehty estämään se, että voimalaitoksia pilkottaisiin keinotekoisesti erillisiin osiin, mikä oli riski erityisesti tuulivoimaloiden kohdalla, jotka on suhteellisen helppo hajauttaa. Liittymispisteeseen perustuvaa verotusta perusteltiin myös sillä, että samaan liittymispisteeseen kuuluvat tuulivoimalat käyttävät yhteistä infrastruktuuria, mikä tuo niille yhteistä hyötyä.


Tapauksen taustat


A Oy omisti tuulivoimalan S:n kaupungissa. Voimalan teho oli viisi megavolttiampeeria eli merkittävästi alle voimalaitosten tehorajan kiinteistöverotuksessa. Tuulivoimalaitos oli kuitenkin kytketty verkonhaltijan kytkinlaitokseen, jossa oli myös kiinni erään toisen yhtiön kaksi tuulivoimalaa. Verohallinto katsoi kiinteistöverotuksessa, että voimaloita tuli verottaa kymmenen MVA:n tehon ylittävänä voimalana, koska niillä oli yhteinen liittymispiste ja yli 10MVA nimellisteho.


A Oy valitti asiasta verotuksen oikaisulautakuntaan, ja vaati, että voimalaitokseen sovellettaisiin yleistä kiinteistöveroprosenttia. Verotuksen oikaisulautakunta hylkäsi valituksen 22.5.2019 antamallaan päätöksellä. A Oy valitti ratkaisusta Turun hallinto-oikeuteen, joka antoi asiassa ratkaisun 24.5.2024. Hallinto-oikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että kaikki tuulivoimalat liittyivät jakeluverkkoon yhden ja saman kytkinaseman kautta, jossa niiden verkkoon siirrettävä sähkö myös mitattiin. Hallinto-oikeus katsoi, että tätä on pidettävä kiinteistöverolaissa tarkoitettuna liittymispisteenä.


Hallinto-oikeus katsoi myös, että asiassa ei tullut antaa merkitystä sille, että tuulivoimalat liittyivät samaan kytkinasemaan kahdesta eri kohtaa. Hallinto-oikeus ei myöskään antanut asiassa merkitystä sille, että tuulivoimalat olivat eri oikeushenkilöiden omistuksessa. Merkitystä annettiin asiassa sille, että tuulivoimaloiden yhteinen nimellisteho ylitti 10MVA.


A Oy haki valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta ja sai sen. A Oy perusteli valitustaan sillä, että kytkinlaitosta ei tullut pitää yhteisenä liittymispisteenä, vaan kahden eri tuulivoimayhtiön tuli katsoa liittyvän samaan kytkinlaitokseen kahden eri liittymispisteen kautta. Molemmilla yhtiöillä oli erillinen liittymissopimus verkkoon. Molempien yhtiöiden tuulivoimaloiden välinen teollisuussähköverkko loppui jo kaukana siitä paikasta, josta sähkö siirrettiin erillisillä liityntäkaapeleilla. Liityntäkaapelit päättyivät kytkinlaitoksen katkaisukennoihin, jossa kulki A Oy:n ja jakeluverkonhaltijan välinen omistus- ja hallintaraja.


Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu


Korkein hallinto-oikeus totesi, että kiinteistöverolain säännös 10MVA:n nimellistehosta ei sisältänyt erilaista kohtelua sen mukaan, kuuluivatko voimalaitokset omistuksen perusteella tai muulla perustella samaan intressipiiriin. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan tällainen tulkinta ei myöskään ollut perusteltu lain esitöiden perusteella. Esitöissä oli päinvastoin todettu, että omistuksella ei olisi väliä kiinteistöveron kannalta, vaan ainoastaan liittymispisteeseen liittyneiden voimaloiden yhteisellä nimellisteholla. Näillä perusteilla korkein hallinto-oikeus ei antanut merkitystä sille, että voimalat olivat eri oikeushenkilöiden omistamia.


Korkein hallinto-oikeus totesi, että lainsäädännössä ei sinänsä otettu kantaa, millainen tekninen toteutus tarkoittaa liittymispistettä. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että säännöksen tarkoitus on ulottaa korkeampi veroprosentti sellaisiin kokonaisuuksiin, jotka hyödyntävät yhteistä sähköverkkoinfrastruktuuria.


Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan myös liittymiskustannukset tuli huomioida arviossa. Jos liittymispisteen vaatimusta tulkittaisiin liian kevyellä teknisellä toteutuksella, olisi voimaloiden jako keinotekoisesti eri liittymispisteisiin mahdollista ilman korkeita liittymiskustannuksia. Tällä perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että liittymispisteellä ei tarkoitettu teknisen osan tarkkuudella määritettyä pistettä, vaan infrastruktuurikokonaisuutta, jolla voimalaitokset kytkettiin jakeluverkkoon.


Korkein hallinto-oikeus katsoi näillä perusteilla, että käsillä olevassa tapauksessa liittymispiteenä tuli pitää infrastruktuurikokonaisuutta, jolla tuulivoimalat liittyivät jakeluverkkoon. Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut hallinto-oikeuden ratkaisua. Korkeamman veroprosentin mukainen kiinteistövero jäi voimaan.


Yhteenveto


Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu oli lainsäätäjän tavoitteiden mukainen. Matalampi veroprosentti oli tarkoitettu pieniin voimalaitoshankkeisiin, joiden osalta oli tarpeen tehdä suuria investointeja verkkoon liittymiseksi. Sen sijaan usean voimalaitoksen yhteisen liittymispisteen ei voitu katsoa kuuluvan matalamman veron piiriin. Päinvastainen tulkinta olisi johtanut siihen, että voimalaitoshankkeita olisi voitu pilkkoa useamman toimijan kesken ja säästää merkittävästi kiinteistöveroissa ja liittymiskustannuksissa. Päinvastainen tulkinta olisi johtanut myös mahdollisuuteen tehdä erilaisia keinotekoisia järjestelyjä alemman verotason tavoittelemiseksi.


Lue lisää oikeustapauskommenttejamme


OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)

Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja

KHT-tilintarkastaja

Lakimies, toimitusjohtaja

Lakitoimisto KPF


044 9755 196


 

1 katselukerta0 kommenttia

Kommentare


bottom of page