Tuhansien eläinten lainvastainen lopetustapa johti vankeusrangaistukseen – KKO 2025:47

Suomessa eläinten lopetusta säädellään tarkasti ja yksityiskohtaisilla määräyksillä. Sääntelyn taustalla vaikuttaa ajatus siitä, että ihmisellä on moraalinen velvollisuus kunnioittaa kaikkia eläimiä ja ottaa huomioon niiden kyky muistaa sekä tuntea kärsimystä. Tässä oikeustapauskommentissa avaan korkeimman oikeuden 14.4.2025 antaman ratkaisun. Ratkaisussa oli kysymys rangaistuksen mittaamisesta tapauksessa, jossa henkilön syyksi luettiin eläinsuojelurikos ja törkeä eläinsuojelurikos. Esittelen tapauksen kannalta keskeiset oikeusohjeet, tapauksen taustat ja korkeimman oikeuden ratkaisun.

Yleisesti rangaistuksen määräämisestä ja mittaamisesta

Rikoslain 6 luku sisältää rangaistuksen määräämistä ja mittaamista koskevan sääntelyn. Rikoslain 6 luvun 3 §:ssä säädetään rangaistuksen määräämisen lähtökohdista:

”Rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys.

Rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavia perusteita ovat tämän luvun 4–8 §:ssä mainitut perusteet niiden ohella, joista muualla laissa säädetään.

Päätettäessä rangaistuksen lajista noudatetaan rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavien perusteiden ohella, mitä 9–12 §:ssä säädetään.”

Säännöksessä mainitulla rangaistuskäytännön yhtenäisyydellä pyritään takaamaan yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen rangaistuksen mittaamisessa. Perustuslain 6 §:stä ilmenee, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta olennaista on, että tekoja verrataan muihin samankaltaisiin tekoihin ja otetaan huomioon niissä mitatut rangaistukset. Kun tapaukset ovat riittävän samankaltaisia keskenään, myös tuomittavien rangaistusten tulisi olla yhdenmukaisia. Tämä ilmenee esimerkiksi siten, että rikoskumppaneille on tuomittava yhtä ankara rangaistus, jos heidän menettelynsä on yhtä moitittavaa.

Rikoslain 6 luvun 4 § sisältää rangaistuksen mittaamisen yleisperiaatteen:

”Rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.”

Rangaistuksen mittaamisessa on siis huomioitava teosta aiheutuneet seuraukset sekä se vahinko ja vaara, jonka on ennalta arvioiden voinut olettaa seuraavan teosta. Vaaran arvioinnissa otetaan huomioon teon seurausten todennäköisyys sekä niiden laatu ja vakavuus. Lisäksi säännöksen mukaisesti arvioitavaksi tulee tekijän syyllisyys, jolla viitataan teon ilmentämään syyllisyyteen ja teon vaikuttimiin.

Rangaistuksen mittaaminen tapahtuu lähtökohtaisesti kyseisen tapauksen olosuhteisiin perustuvan harkinnan kautta, mutta mittaamista ohjaa myös korkeimman oikeuden aiempi ratkaisukäytäntö. Mikäli ratkaisukäytäntöä ei ole jonkin rikosnimikkeen osalta ollenkaan tai sitä on vain vähän, voidaan mittaamisessa huomioida myös esimerkiksi rangaistuskäytäntöä kuvaavia tilastoja, jos ne ilmentävät oikeudenmukaista rangaistustasoa ottaen huomioon rangaistuksen mittaamisperusteet.

Rikoslain 7 luvun 5 §:ssä säädetään yhteisen rangaistuksen mittaamisesta:

”Yhteisen vankeusrangaistuksen ja sakkorangaistuksen mittaamisessa noudatetaan soveltuvin osin 6 luvun säännöksiä.

Yhteistä rangaistusta mitattaessa lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen. Jos jokin 6 luvussa tarkoitettu rangaistuksen koventamis- tai lieventämisperuste taikka luvussa mainittu muu seikka koskee vain jotakin tai joitakin samalla kertaa tuomittavista rikoksista, se on kohtuullisessa määrin otettava huomioon yhteistä rangaistusta mitattaessa.”

Rikoslain 7 luvun 1 ja 3 §:stä ilmenee pääsääntö, jonka mukaan samalla kertaa käsiteltävistä rikoksista on tuomittava yhteinen rangaistus. Rikokset käsitellään tällöin samassa pääkäsittelyssä. Rikoslain 7:1 koskee yhteisen vankeusrangaistuksen määräämistä. Jos henkilö on tuomittava samalla kertaa kahdesta tai useammasta rikoksesta vankeuteen, hänelle tuomitaan yhteinen vankeusrangaistus. Jos taas jostakin rikoksesta olisi tuomittava vankeutta ja jostakin sakko, tuomioistuin saa tuomita kaikista rikoksista yhteiseen vankeusrangaistukseen, jolloin sakkorangaistukset sisältyvät tähän.

Tapauksen taustat

Käräjäoikeus oli katsonut henkilön A syyllistyneen ajalla 1.1.2003-22.11.2020 eläinsuojelurikokseen ja törkeään eläinsuojelurikokseen. Näiden lisäksi A:n syyksi luettiin terveysrikos ja ympäristön turmeleminen (1.1.2003–28.2.2020), rekisterimerkintärikos (1.5.2010–22.11.2020) ja veropetos (1.11.2019–27.11.2020). Käräjäoikeus tuomitsi A:n hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen.

A valitti tuomiosta hovioikeuteen ja vaati, että rangaistusta alennetaan. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. A:lle myönnettiin valituslupa korkeimpaan oikeuteen, jossa hän vaati rangaistuksen alentamista ja sen lieventämistä ehdolliseksi. Korkeimmassa oikeudessa asiassa oli kysymys siis ainoastaan rangaistuksen määräämisestä.

Eläinsuojelurikoksen ja törkeän eläinsuojelurikoksen täyttävässä teossa oli kyse siitä, että A oli teurastanut yli 2 000 lammasta ja muuta eläintä viiltämällä niiden kaulat auki ilman, että eläimiä oli tainnutettu lainkaan tai ainakaan lain edellyttämällä tavalla. Lampaiden teurastuksen osalta tekoa pidettiin erityisen raakana ja julmana. Rikoksen kohteena oli myös poikkeuksellisen suuri määrä eläimiä. Lisäksi A:n katsottiin tavoitelleen toiminnallaan taloudellista hyötyä ja tienneen käyttämänsä teurastustavan edistävän lihan markkinointia. Näiden seikkojen perusteella tekoa pidettiin kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Ratkaisusta ilmenee, että törkeää eläinsuojelurikosta koskevasta rangaistuksen mittaamisesta ei ole julkaistua korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöä. Rangaistuskäytäntöä kuvaavien selvitysten mukaan, jotka ovat koskeneet sekä yksittäisiin seuraeläimiin että suureen määrään tuotantoeläimiä kohdistuneita tekoja, vankeusrangaistusten pituudet ovat olleet pääosin 4–12 kuukauden välillä. Vain harvoissa tapauksissa rangaistus on ollut yli vuoden.

Törkeä eläinsuojelurikos lisättiin rikoslakiin 1.3.2011. Tätä ennen laki ei tuntenut törkeää tekomuotoa eläinsuojelurikoksissa. Törkeän eläinsuojelurikoksen säännöksen tarkoituksena oli korostaa törkeimpien tekojen moitittavuutta ja ohjata tuomitsemaan teoista aikaisempaa ankarampia rangaistuksia. 

Korkein oikeus korosti, että eläinsuojelurikoksia koskevien rangaistussäännösten tavoitteena on suojella kaikkia eläimiä tarpeettomalta kivulta, tuskalta ja kärsimykseltä. Rangaistusta mitattaessa korkeimman oikeuden mukaan keskeistä on se, minkälaisesta säännösten vastaisesta eläinten kohtelusta on kulloinkin kysymys ja mitä on tällä tavoin eläimelle aiheutetun kärsimyksen laatu ja määrä. Arvioinnissa otetaan huomioon myös muun ohella teon kohteena olleiden eläinten lukumäärä sekä tekijän syyllisyyteen liittyvät seikat. Korkein oikeus totesi, että erityistä julmuutta voi osoittaa esimerkiksi tuotanto- tai lemmikkieläimen lopettaminen tai sen yrittäminen lainvastaisella tavalla, joka aiheuttaa eläimelle pitkittynyttä, suurta kärsimystä.

Korkein oikeus otti ratkaisussaan huomioon asiassa esitetyn Ruokaviraston asiantuntijalausunnon. Lausunnon mukaan ilman tainnutusta tehty verenlasku aiheuttaa eläimelle äärimmäistä kipua, tuskaa ja kärsimystä. Eläin ei menetä tajuntaansa kaulan viiltämisen seurauksena, mutta kaulan viiltäminen estää eläintä ääntelemästä. Asiantuntijalausunnon mukaan lampaiden tajunnanmenetys tapahtuu ilman nukutusta tehdyn verenlaskun jälkeen keskimäärin 14 sekunnista jopa viiteen minuuttiin riippuen viillon tekotavasta ja siitä, onko viiltämisellä onnistuttu katkaisemaan kaikki valtimot ja laskimot. 

Korkein oikeus totesi, että eläinsuojelulain ja Euroopan unionin lopetusasetuksen yksityiskohtaiset säännökset teurastuksesta ja eläinten tainnutuksesta suojaavat erityisesti tuotantoeläimiä tarpeettomalta kärsimykseltä. A ei ollut noudattanut velvoitteita, vaan oli tietoisesti myydäkseen lihaa valinnut eläimille lainvastaisen teurastustavan, joka on aiheuttanut tarpeetonta erittäin suurta kipua ja kärsimystä. Korkein oikeus on katsonut, että vaikka menettely on aiheuttanut eläimille verrattain lyhytkestoista kipua ja kärsimystä sekä liittynyt teurastukseen, ei se vähennä teon vahingollisuutta ja menettelyn moitittavuutta huomioon ottaen kivun laatu.

Lisäksi korkein oikeus korosti menettelyn pitkää kestoa. A:n menettely kesti lähes 18 vuotta ja kohdistui yli 2 000 eläimeen, joista yli 1 500 oli lopetettu lainvastaisesti sen jälkeen, kun törkeää eläinsuojelurikosta koskeva säännös tuli voimaan. Korkein oikeus totesi, että lopetettujen eläinten määrä oli moninkertaisesti yli sen, mitä voidaan pitää törkeän eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistössä tarkoitettuna huomattavan suurena määränä eläimiä. Näin ollen korkeimman oikeuden mukaan kysymys oli tarpeettoman kärsimyksen, kivun tai tuskan aiheuttamisesta hyvin suurelle määrälle eläimiä ja siten kyse oli erittäin vakavasta teosta.

A vetosi siihen, että teon pääasiallinen motiivi oli ollut ravinnon saaminen. Sen lisäksi A viittasi teolla olleen uskonnollinen motiivi, ja että monissa muissa maissa teurastus on sallittua ilman eläimen tainnutusta. Korkein oikeus totesi, että lopetusasetus jättää EU:n jäsenvaltioille harkintavaltaa sovittaa yhteen eläinten hyvinvointi ja uskonnonvapaus. Suomessa tätä harkintavaltaa on käytetty siten, että edes uskonnollisista syistä tapahtuva eläimen teurastus ilman verenlaskun aloittamisen kanssa samanaikaista tainnuttamista ei ole sallittua. 

Korkein oikeus katsoi, ettei A:n menettelyn moitittavuutta vähennä se, että vastaava menettely on sallittua muissa maissa. Korkein oikeus katsoi, että uskonnollisiin syihin perustuvasta teurastustavasta on erikseen laissa säädetty, eikä tapaa ole kyseisessä tapauksessa noudatettu. Korkein oikeus arvioi, että A:n menettely oli ollut myös Euroopan unionin lopetusasetuksen vastaista, koska teurastus ei ole tapahtunut asianmukaisissa olosuhteissa teurastamossa.

Rangaistuksen mittaamisen osalta korkein oikeus katsoi, että eläinsuojelurikoksen ja törkeän eläinsuojelurikoksen käsittävästä teosta tuomittavan rangaistuksen tulee olla selvästi keskimääräistä ankarampi. Arvioinnissa painoivat erityisesti käytetty lainvastainen teurastustapa, menettelyn pitkä kesto, kohteena olleiden eläinten erittäin suuri määrä sekä eläimille aiheutetun kivun ja kärsimyksen suuri määrä. 

Koska rangaistuksen määräämisen arviointi tehtiin vain A:n valituksen johdosta, oli rangaistusta mahdollista arvioida vain siinä suhteessa, onko se liian ankara. Korkein oikeus katsoi, ettei pelkästään hovioikeuden eläinsuojelurikoksesta tuomitsemaa kahden vuoden vankeusrangaistusta ole syytä alentaa.

Korkein oikeus hyväksyi hovioikeuden tuomion myös siltä osin, kuin terveysrikoksen, ympäristön turmelemisen, rekisterimerkintärikoksen ja veropetoksen katsottiin korottavan yhteistä rangaistusta kolmella kuukaudella. A:lle tuomittu yhteinen kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistus jäi näin voimaan.

Yhteenveto

Korkein oikeus katsoi, että rangaistuksen mittaamisen kannalta keskeisiä seikkoja olivat lainvastainen teurastustapa, sen tuottama merkittävä kipu ja kärsimys, rikoksen poikkeuksellisen pitkäkestoinen jatkuminen sekä erittäin suuri määrä eläimiä. Lisäksi A:n toiminnan taustalla oli tietoinen valinta, joka liittyi taloudellisen hyödyn tavoitteluun.

Pelkästä törkeästä eläinsuojelurikoksesta mitattu kahden vuoden vankeusrangaistus on mahdollisesti ankarin kyseisestä rikosnimikkeestä Suomessa tuomittu rangaistus. Korkein oikeus ei voinut korottaa hovioikeuden tuomitsemaa rangaistusta, koska asia oli esillä ainoastaan A:n valituksen johdosta. Näin ollen ratkaisusta ei ole saatavissa suoraa ohjausta niin sanottujen tavanomaisten törkeiden eläinsuojelurikosten rangaistustasosta. 

Lue lisää oikeustapauskommenttejamme

https://www.kpflaki.com/blog/categories/oikeustapauskommentit

Fanni Korhonen

ON

Oikeusnotaari

Lakitoimisto KPF

050 5338 295

fanni.korhonen@kpflaki.com