Viikon oikeustapauskommentissa käsittelen sitä, voiko pahoinpitely oikeuttaa fyysisistä seurauksista saatavien korvausten lisäksi myös korvaukseen kärsimyksestä eli henkisistä seurauksista. Valotan asiaa korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2021:82 avulla.
Mitä korvauksia pahoinpitelystä voi saada?
Ihmiseen kohdistuvat vahingot jaotellaan vahingonkorvauslaissa kahteen osaan: henkilövahinkoihin ja kärsimykseen. Henkilövahinkoja ovat esimerkiksi vammat ja sairaudet, johon yleensä saadaan hoitoa, kun taas kärsimys on sellaista loukkaavan tapahtuman aiheuttamaa kärsimyksen tunnetta, joka on henkistä ja joka ei edellytä lääketieteellistä tutkimusta. Näiden lisäksi vahingonkorvauslaki tuntee myös esinevahinkoja, eli esimerkiksi pahoinpitelyssä hajonneista tai kadonneista silmälaseista, kelloista, vaatteista ja vastaavasta voi vaatia korvauksia (5:5 §).
Henkilövahinkojen lisäksi esinevahingot velvoitetaan korvattavaksi. Näitä ovat esineen korjauskustannukset ja muut aiheutuneet kulut sekä arvonalennus tai tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo. Myös tulojen tai elatuksen vähentyminen tulee korvata. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos esimerkiksi pienyrittäjältä varastetaan erityisiä työkaluja, joita hän tarvitsee työssään ja tilausten toimittamiseen tulee kuukauden viive uusia välineitä odotettaessa, tästä voi vaatia korvausta tulojen vähentymisestä.
Lähtökohtana suomalaisessa vahingonkorvausoikeudessa on täyden korvauksen periaate, eli jos esimerkiksi lääkekulut ovat olleet 100 euroa, pahoinpitelijä velvoitetaan maksamaan 100 euroa korvausta lääkkeiden osalta. Tavoitteena on palauttaa tilanne vahingon kärsineen osalta sellaiseksi, kuin vahinkoa ei olisi tapahtunut. Tähän liittyy toinen lähtökohta eli rikastumiskielto. Se tarkoittaa, että vahingonkorvaus ei saa olla niin suuri, että vahingon kärsinyt hyötyisi vahingosta taloudellisesti.
Henkilövahinkojen korvaamisesta on säädetty seuraavaa vahingonkorvauslain 5:2 §:ssä:
”Henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen:
1) tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista;
2) ansionmenetyksestä;
3) kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta;
4) pysyvästä haitasta.”
Seuraavaksi käsittelen näitä henkilövahinkojen korvaustyyppejä tarkemmin. Kärsimyskorvausta käsittelen tämän jälkeen.
Tarpeelliset sairaanhoitokustannukset ja muut tarpeelliset kulut
Tämä luettelon ensimmäinen kohta sisältää esimerkiksi korvauksen sairaanhoito- ja lääkekuluista, sairaalamaksuista ja muusta, mikä esimerkiksi murtuman tai muun vamman hoitamisesta voi aiheutua. Muina esimerkkeinä voidaan antaa palovammasta johtuva plastiikkakirurginen toimenpide ja raiskauksen vuoksi tehtävä abortti. ”Tarpeelliset kustannukset” tarkoittaa, että muita kuin vammaan liittyviä hoitokuluja ei korvata. Lisäksi vahingonkärsijällä on velvollisuus pyrkiä rajoittamaan korvattavan vahingon määrää, eli jos vahingonkärsijä aiheuttaa itselleen tarkoituksella lisävahinkoja, esimerkiksi jättämällä käyttämättä kainalosauvoja tai muita toipumisen kannalta keskeisiä apuvälineitä oikeudenkäyntiä odotellessaan ja vamma pahenee tästä syystä, vahingon aiheuttaja ei lähtökohtaisesti ole korvausvelvollinen tästä aiheutuvista lisävahingoista ja -kuluista.
Pykälässä mainittuja ”muita tarpeellisia kuluja” voivat olla esimerkiksi liikkumiseen tarkoitettujen apuvälineiden, kuten pyörätuolin tai tulkkauskoneen, hankkiminen, tai ulkopuolinen kodinhoito. Myös jotkin kodin muutostyöt, kuten oviaukkojen leventäminen pysyvän pyörätuolin käytön vuoksi, voivat oikeuttaa korvaukseen.
Ansionmenetys
Tulojen tai muiden taloudellisten etuuksien menettäminen tai väheneminen työkyvyttömyyden tai työkyvyn alenemisen vuoksi korvataan ansionmenetyksenä, jos seuraus on syy-yhteydessä henkilövahingon aiheuttaneeseen tapahtumaan. Jos esimerkiksi maalari pahoinpidellään siten, että hän joutuu jalkavamman vuoksi käyttämään kainalosauvoja kuukauden ajan, on hän tämän ajan työkyvytön ja hänellä on oikeus ansionmenetykseen. Syy-yhteyttä ei sen sijaan ole, jos uhri sairauslomalla teloo kätensä sairauslomaa pidentävästi, eli tästä sairausloman pitkittymisestä ei ole korvausvelvollisuutta.
Ansionmenetys voidaan määrätä jo toteutuneelle menetykselle tai vasta tulevaisuudessa ilmenevälle, riittävän varmalle, menetykselle. Toteutunutta ansionmenetystä on esimerkiksi kuukauden sairausloma, jonka pahoinpitelyn uhri on joutunut ottamaan rikoksen vuoksi, ja joka on pidetty ennen korvauksen tuomitsemista. Tulevaisuudessa tapahtuvaa ansionmenetystä on esimerkiksi pysyvä työkyvyttömyys rikoksen johdosta, esimerkiksi sokeutumisen vuoksi. Tulevaisuudessa tapahtuvan ansionmenetyksen arvioiminen on hankalampaa. Siinä joudutaan tekemään arvio vahingonkärsijän ansiokyvystä tulevaisuudessa ja sitä, miten ansiotaso olisi kehittynyt ilman vahinkotapahtumaa. Jos esimerkiksi 55-vuotias peltiseppä vammautuu työkyvyttömäksi, ansionmenetyksenä arvioidaan mikä ansiotaso olisi ollut eläkeikään mennessä henkilön työhistorian valossa. Arviointi on sitä vaikeampaa, mitä nuorempi henkilö on ja mitä vaihtelevampi työhistoria on.
Kipu, särky ja muu tilapäinen haitta
Aiheutuneesta kivusta ja särystä voidaan tuomita korvauksia. ”Muuta tilapäistä haittaa” on esimerkiksi tinnitus ja psyykkiset oireet, kuten ahdistuneisuus ja masentuneisuus, sekä toiminnan rajoitteet, kuten normaalin liikkumisen estyminen jalan kipsaamisen vuoksi. Harmistuneisuus ja muut vammasta tai uhriksi joutumisesta aiheutuvat negatiiviset tunnereaktiot eivät perusta oikeutta korvaukseen tämän kohdan nojalla. Ne voivat sen sijaan tulla korvattavaksi kärsimyksenä tilanteesta riippuen.
Henkilövahinkoasiain neuvottelukunta, jonka tarkoituksena on edistää henkilövahinkojen ja kärsimyksen korvaamista koskevan oikeus- ja korvauskäytännön yhtenäisyyttä, antaa oikeuskäytännön perusteella suosituksia tilapäisen haitan korvaamisesta. Tuoreimman, vuoden 2020 suosituksen mukaan pahoinpitelyn tyypillisesti aiheuttamista pinnallisista vammoista suositetaan korvattavaksi esimerkiksi 200–1 500 euroa vamman vakavuudesta riippuen, nenäluun murtumasta 300–2 500 euroa ja hampaan irtoamisesta 1000–3 000 euroa.
Pysyvä haitta
Pysyvä haitta tarkoittaa pysyvää toiminnanvajavuutta (kuten sokeus, kuurous, halvaantuminen tai tietyt psyykkiset toiminnanvajavuudet), kosmeettista haittaa, tai pysyvää kiputilaa, jonka ei odoteta paranevan. Korvausta pysyvästä haitasta voidaan alkaa suorittaa siitä alkaen, kun vahingonkärsijän terveydentila on vakiintunut. Sitä edeltävät haitat korvataan tilapäisenä haittana. Poikkeuksena tästä ovat sellaiset ajan myötä pahenevat sairaudet, kuten monet keuhkosyövät, joille on tyypillistä sairauden etenemisen johtaminen kuolemaan.
Henkilövahinkoasiain neuvottelukunta suosittaa esimerkiksi heikosti erottuvasta kasvoarvesta 300–1 000 euroa, huomiota herättävästä kasvoarvesta 6 000–15 000 euroa ja sormen toiminnallisesta vammasta 500–2 200 euroa.
Kärsimys
Tämän kirjoituksen pihvinä on kärsimyksen arviointi ja korvaaminen. Kärsimyskorvaukseen on vahingonkorvauslain 5:6 §:n mukaan oikeutettu se,
”1) jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu;
2) jota on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty;
3) jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu;
4) jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla, 1–3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla.
Korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan ottaen erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus.”
Yllä olevan lisäksi kärsimyskorvaukseen on vahingonkorvauslain 5:4 a §:n mukaan oikeutettu surmansa saaneen henkilön vanhemmat, lapset, aviopuoliso ja näihin rinnastettavat erityisen läheiset henkilöt, käytännössä esimerkiksi avopuoliso. Korvaus edellyttää, että vaatimusten kohde on aiheuttanut kuoleman tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta, ja korvauksen tuomitseminen katsotaan kohtuulliseksi. Henkilövahinkoasiain neuvottelukunta on suosittanut korvaukseksi tästä 3 000–15 000 euroa sukulaissuhteesta ja tapauksen yksityiskohdist riippuen.
Vahingonkorvauslain esitöiden mukaan kärsimyskorvauksen tarkoituksena on pyrkiä hyvittämään henkilön ihmisarvoon ja itsetuntoon kohdistunut vakava loukkaus. Vakavuuden edellytys tarkoittaa, että teko on tehty esimerkiksi erityisen julmalla, raa’alla tai nöyryyttävällä tavalla tai teot ovat olleet toistuvia. Mikäli tällaisia piirteitä ei ole, korvauksen katsotaan sisältyvän muihin vahingonkorvauksiin, kuten korvaukseen kivusta ja särystä. Tällöin erillistä kärsimyskorvausta ei siis saa.
Kärsimyskorvauksen määrään vaikuttaa syyksiluetun rikoksen lisäksi se, että mitä vahingonkorvauslain 5:6 §:n mukaisia seikkoja teolla on loukattu, eli esimerkiksi vapautta, kunniaa, henkilökohtaista koskemattomuutta tai ihmisarvoa. Kärsimys voi lain esitöiden mukaan ilmetä yleensä pelkona, häpeänä, nöyryytyksenä tai mielipahana. Henkilökohtaista koskemattomuutta loukatessa loukataan sekä ruumiillista että henkistä koskemattomuutta.
Henkilövahinkoasiain neuvottelukunta on suosittanut kärsimyksestä mm. seuraavia korvauksia: raiskaus tiedotonta tilaa hyväksikäyttäen 2 000–4 000 euroa, pitkäaikainen vapaudenriisto 2 500–7 000 euroa, laiton uhkaus 100–1 500 euroa, ryöstö vähäistä väkivaltaa tai sen uhkaa käyttäen 300–1 000 euroa, kunnianloukkaus 200–10 000 euroa.
Tapaus KKO 2021:82
A tuomittiin hovioikeudessa 13 pahoinpitelystä. Uhrina oli A:n silloisen aviopuolison lapsi X, joka oli tekoaikaan 7–9-vuotias. Yksi pahoinpitelyistä ajoittui aikaan, jona A ja X:n isä asuivat yhdessä, ja loput 12 aikaan, jolloin X asui A:n luona aviopuolisoiden muutettua erilleen. Pahoinpitelyt tapahtuivat vuosien 2014–2017 välillä ja ne olivat mm. avokämmenellä kasvoihin lyömistä, tukistamista ja matkapuhelimella, kaulimella, kattilalla ja korkokengällä lyömistä.
Hovioikeus katsoi, toisin kuin käräjäoikeus, että teot oli näytetty toteen. Käräjäoikeus oli hylännyt syytteen ja X:n vahingonkorvausvaatimukset. Hovioikeus tuomitsi A:n 5 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan X:lle vahingonkorvausta kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 2 600 euroa. Vaaditun 4 000 euron kärsimyskorvauksen osalta hovioikeus totesi, että A ei ollut pahoinpidellyt X:ää siten, että teossa olisi ollut ”sellaisia julmuutta osoittavia, X:ää alistavia tai halventavia taikka muulla tavoin tavanomaisesta pahoinpitelyrikoksesta selvästi poikkeavia X:n ihmisarvoa olennaisesti loukkaavia piirteitä, joiden perusteella X:llä olisi oikeus erilliseen vahingonkorvaukseen teon aiheuttamasta kärsimyksestä.” Toisin sanoen, hovioikeus katsoi, että kivusta ja särystä maksettava vahingonkorvaus oli oikeasuhtainen korvaus eikä X:lle ollut syntynyt erikseen korvattavaa kärsimystä.
Lapsi X sai valitusluvan korkeimmasta oikeudesta. Hän jatkoi kärsimyskorvauksen vaatimista. Korkeimman oikeuden tuli ratkaista, oikeuttiko pahoinpitely erilliseen kärsimyskorvaukseen ja jos oikeutti, mikä olisi oikeasuhtainen korvauksen määrä.
Korkein oikeus katsoi, että tässä tapauksessa kärsimyskorvausta tuli arvioida vahingonkorvauslain kärsimyskorvauspykälän henkilökohtaista koskemattomuutta koskevan kohdan näkökulmasta, koska korvausta vaadittiin pahoinpitelyjen vuoksi. Oikeuskäytännössä on katsottu, että perusmuotoinen pahoinpitely ei yleensä sisällä henkilökohtaista koskemattomuutta loukkaavia piirteitä, jos teossa ei ilmene ihmisarvoa vakavasti loukkaavia erityispiirteitä, kuten julmuutta, nöyryyttämistä tai halventamista. Toisaalta tekojen toistuvuus, henkinen väkivalta ja pelon ilmapiiri, jota pidetään yllä teoilla, voivat varsinkin perhe- ja lähisuhteissa merkitä vakavaa ihmisarvon loukkausta.
Arvioinnissaan korkein oikeus totesi, että A oli tuomittu perusmuotoisista pahoinpitelyistä. Kuitenkin, henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamista vakavoitti se, että pahoinpitelijänä oli aikuinen, jonka huollossa lapsi X oli. Tapahtuma-aikana X oli vasta 7–9-vuotias, teot tapahtuivat hänen kotonaan, tekoja oli paljon ja ne oli tehty erilaisin välinein, ja lisäksi ne kohdistuivat eri puolille vartaloa ja päätä. Teot olivat omiaan loukkaamaan X:n itsetuntoa ja aiheuttamaan pelkoa ja nöyryytyksen tunnetta. Vaikka korkein oikeus ei katsonut tekoja erityisen vakaviksi tai julmiksi, nämä seikat muodostivat kokonaisuuden, jonka tuli katsoa loukkaavan X:n henkilökohtaista koskemattomuutta tavalla, jonka vuoksi oikeus kärsimyskorvaukseen syntyi.
Korkein oikeus tuomitsi A:n maksamaan X:lle kärsimyskorvausta 1 500 euroa viivästyskorkoineen tammikuusta 2017 lukien sen kivusta ja särystä maksettavan 2 600 euron vahingonkorvauksen lisäksi, mitä hovioikeus oli tuominnut.
Yhteenveto
Vahingonkorvauslaissa on useita eri korvaustyyppejä, kuten henkilövahingot, jotka sisältävät korvauksen sairaanhoitokustannuksista ja muista kustannuksista, ansionmenetyksestä, kivusta ja särystä ja muusta tilapäisestä haitasta, sekä pysyvästä haitasta. Lisäksi kärsimykselle on oma pykälänsä. Myös esinevahingoista on sääntelyä.
Ratkaisussa KKO 2021:82 korkein oikeus katsoi, että pahoinpitely voi oikeuttaa henkilövahingoista johtuvan korvauksen lisäksi myös korvaukseen kärsimyksestä, vaikka pahoinpitely olisi perusmuotoinen törkeän sijasta. Tapauksen perusteella varsinkin jos uhrina on lapsi, tekojen tapahtuminen kotona, huoltajan tekemänä, toistuvasti ja lapsen itsetuntoa loukaten sekä pelkoa ja nöyryytystä aiheuttaen, pahoinpitelyt voivat perustaa oikeuden kärsimyskorvaukseen, vaikka teoissa ei olisi ollut erityistä julmuutta, raakuutta tai muuta tässä mielessä vakavaa piirrettä, jota kärsimyskorvauksen tuomitsemiselta yleensä edellytetään.
Lue lisää oikeustapauskommenttejamme:
OTM
Lakimies, riidanratkaisu
Lakitoimisto KPF
050 5338 295
