Miten Suomessa tuetaan päästövähennystoimista kärsiviä yrityksiä?

Ympäristöpolitiikassa yksi keskeinen lähtökohta on, ainakin teoriassa, se, että saastuttajan tulee maksaa saastuttamisen aiheuttamat kustannukset. Kuten väitöskirjassani totean, tämä periaate on kuitenkin unohtunut valtiontukipolitiikassa jo kauan sitten, koska periaatteen soveltaminen on haitannut poliittisesti paljon painavampia intressejä, erityisesti kansainvälistä kilpailukykyä. Tässä blogikirjoituksessa käsittelen tätä jännitettä siitä näkökulmasta, millaisiin ratkaisuihin Suomessa ja EU:ssa on joissakin tapauksissa päädytty saastuttaja maksaa -periaatteen soveltamisen sijasta.

Väitöskirjastani tehdyn blogipostauksen löydät seuraavan linkin takaa:


https://www.kpflaki.com/post/v%C3%A4it%C3%B6skirjani-valtiontuista-mist%C3%A4-siin%C3%A4-onkaan-kyse


Tämä kirjoitus perustuu pitkälti muutamaan päästökauppaa ja Suomen ympäristöpolitiikkaa koskevaan julkaisuuni, jotka löytyvät julkaisuluettelostani:


https://www.kpflaki.com/julkaisuluettelo


Saastuttaja maksaa


Lähtökohtaisesti ympäristön ja talouden kannalta olisi parasta, jos saastuttajat maksaisivat saastuttamisen ympäristölle ja yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset. Tällöin yritykset käyttäisivät rahojaan päästöjen vähentämiseen tai korvaisivat aiheuttamansa haitan. Tätä periaatetta toteutetaan esimerkiksi päästökaupassa, jossa yritysten tulee maksaa siitä, että ne päästävät hiilidioksidipäästöjä ilmaan. Samaa periaatetta on sovellettu myös polttoaineiden verotukseen. Tällaisissa järjestelmissä vähemmän saastuttavat yritykset saavat kilpailuetua markkinoilla, mikä kannustaa päästöjen vähentämiseen.


Ongelmana kuitenkin on, että ympäristösääntely ja siten saastuttamisen kustannukset vaihtelevat maittain. Tämän vuoksi yhdellä alueella käyttöön otettu kustannus päästöille voi aiheuttaa ongelmia kansainväliselle kilpailukyvylle, jos kilpailijamaissa ei ole otettu käyttöön vastaavia keinoja. Tällöin ympäristösääntely nostaa toiminnan kustannuksia ja lisää saastuttavamman tuotannon maissa olevien yritysten kilpailukykyä. Tällöin puhutaan niin sanotusta hiilivuodosta eli siitä, että tuotantoa siirtyy ympäristösääntelyn vuoksi heikomman sääntelyn valtioihin.


Tämä kaikkein heikoimman tason ympäristösääntelyyn perustuva argumentti, ”mutta entä Kiina”, ei kuitenkaan voi olla esteenä kaikille ympäristötoimille. Hiilivuoto ei ole käytännössä koskaan 100 %, koska myös logistiikkakustannukset ja jo tehdyt investoinnit vaikuttavat sijaintipäätöksiin. Joillain toimialoilla hiilivuodon määrä on lähellä 0 %, jolloin ympäristösääntely ei johda teollisuuden siirtymiseen, vaikkakin se saattaa johtaa hintojen nousuun ja siten kysynnän ja tuotannon vähentymiseen.


Hiilivuodon aiheuttamaa ympäristöongelmaa suurempana riskinä, ainakin poliittisessa keskustelussa, nähdään kuitenkin taloudelliset menetykset yritysten siirtäessä toimintojaan muihin valtioihin. Näistä syistä myös EU-politiikassa on sallittu tietyissä harvinaisissa tilanteissa päästöjen kustannusten noususta aiheutuviin kustannuksiin myönnettävä tuki yrityksille.


EU:n valtiontuet, päästökauppa ja taakanjakosektori


Käsiteltäessä tukea päästövähennyksistä kärsiville yrityksille on tärkeä erottaa toisistaan kaksi ryhmää: päästökaupan piiriin kuuluvat yritykset ja taakanjakosektori. Olen kirjoittanut näistä tarkemmin toisessa blogikirjoituksessani:


https://www.kpflaki.com/post/mist%C3%A4-p%C3%A4%C3%A4st%C3%B6kaupassa-on-oikeastaan-kyse-ja-toimiiko-se


Päästökaupan piiriin kuuluvat noin puolet hiilidioksidipäästöistä aiheuttavista yrityksistä. Päästökaupassa yritykset joutuvat pääsääntöisesti ostamaan oikeuksia päästää hiilidioksiditonneja ilmaan. Oikeuksien määrä vähenee vuosittain, jolloin myös sallitut päästöt vähenevät. Oikeuksia myydään huutokaupalla sekä vapailla markkinoilla yritysten välillä. Päästökauppa on EU-tason sääntelyä, jossa EU-tasolla huutokaupattaville päästöoikeuksille on asetettu vuosittain laskeva enimmäismäärä. Tällöin päästövähennykset tehdään ainakin teoriassa siellä, missä ne on koko Euroopan tasolla halvin tehdä.


Päästökaupan ulkopuolelle jääviä yrityksiä sekä kuluttajia kutsutaan taakanjakosektoriksi. Nämä toimijat ovat hiilidioksidipäästöjen osalta lähes täysin kansallisen sääntelyn varassa. Kansallisesti päästöjä pyritään vähentämään pääasiassa polttoaineiden hiilidioksidipäästöihin sidotulla verotuksella. Tällöin päästöttömät käyttövoimat muodostuvat halvemmaksi, jolloin yritysten ja kuluttajien kannattaa käyttää mieluummin niitä.


Taakanjakosektori


Taakanjakosektorilla yritykset ja kuluttajat kärsivät eniten polttoaineiden hinnan noususta. Näitä ei kuitenkaan juurikaan kompensoida takaisin yrityksille ja kuluttajille. Poikkeuksena tästä on lähinnä maatalous, jossa on mahdollista hakea sähkön ja polttoaineiden veroihin liittyviä palautuksia. Myös turvetuotantoa tuetaan turpeen energiakäytön matalammalla verotuksella, mikä lisää turpeen kysyntää. Tämä ei tosin varsinaisesti liity päästövähennystoimiin, koska turpeeseen sellaisia ei ole juuri kohdistunut tähän päivään mennessä. Polttoaineiden polttamisesta eli päästöjen aiheuttamisesta aiheutuvia kustannuksia ei siis juurikaan tueta taakanjakosektorilla.


Valtio käyttää kuitenkin merkittäviä summia rahaa laskeakseen kustannuksia, jotka aiheutuvat päästöjen vähentämisestä. Valtion vuoden 2021 budjetissa on varattu 101 miljoonaa euroa tukea sellaisiin investointeihin ja tutkimuksiin, joilla voidaan lisätä uusiutuvan energian käyttöä. Tämän lisäksi on runsaasti pienempiä investointi-, tutkimus- ja kehitystukia, kuten biokaasun 8 miljoonan euron edistämistuki. Näillä tuilla yrityksille mahdollistetaan päästöjen leikkaaminen halvemmin, jolloin niiden kilpailukyky ei kärsi samalla tavalla päästöjen kustannusten noususta, ja päästövähennyksissä onnistutaan.


Valtio tukee myös runsaasti uusiutuvan energian tuotantoa. Valtio maksaa yhä aiemmin luvattuja tuulivoimatukia, joita luvattiin maksaa 12 vuoden ajan voimalan hyväksymisestä järjestelmään. Uusia voimaloita ei enää hyväksytä tähän kalliiksi osoittautuneeseen syöttötariffijärjestelmään, ja tuulivoiman sekä muun uusiutuvan energian määrä kasvaa nykyään markkinaehtoisesti. Tähän tukeen käytetään lähes 300 miljoonaa euroa vuosittain, joista suurin osa menee tuulivoimaloille. Tähän käytetyt tuet taas alentavat sähkön hintaa, koska sähkömarkkinoilla on enemmän tarjontaa kuin aiemmin. Tästä taas hyötyvät kaikki sähköä käyttävät tahot. Suurin osa sähköntuotannosta on tosin päästökauppajärjestelmän piirissä, jolloin tuki kohdistuu enemmänkin päästökaupan vaikutuksien alentamiseen.


Päästökauppajärjestelmä


Päästökauppasektorilla suurin osa hiilidioksidipäästöjen kustannuksista aiheutuu päästöoikeuksista. Päästöoikeuden hinta on nykyisillä markkinahinnoilla noin 60 euroa tonnilta, mikä on merkittävästi korkeampi kuin joitain vuosia sitten. EU-tasolla on tiedostettu, että yritysten kustannukset saattavat nousta merkittävästi päästöoikeuksien hinnan vuoksi. Tämän vuoksi EU:n valtiontukisääntöjä on muutettu niin, että tästä hinnannoususta aiheutuvia vahinkoja yrityksille voidaan vähentää erilaisilla tuilla.


Yritykset saavat toki samoja, yllä mainittuja, tukia erilaisiin vähäpäästöisyysinvestointeihin. Näillä voidaan vähentää päästöoikeuksien tarvetta ja siten niistä aiheutuvia kustannuksia. Kaikkein eniten päästöjä aiheuttavia toimialoja tuetaan siten, että ne saavat päästöoikeuksia maksutta. Syynä tähän on se, että toimintaa ei voitaisi harjoittaa kannattavasti, jos kaikki päästöoikeudet tulisi ostaa. Näiden yritysten hiilidioksidipäästöjä vähennetään siten, että ilmaisten oikeuksien määrä vähenee jatkuvasti.


Suomessa on tuettu päästökaupan kustannuksista kärsiviä yrityksiä myös suorilla rahallisilla tuilla. Tässä järjestelmässä päästöoikeuksien huutokauppaamisesta saadut rahat käytettiin tukemaan niitä yrityksiä, jotka kärsivät eniten energian hinnan noususta. Näiden energiaintensiivisten yritysten saamasta tuesta on kuitenkin luovuttu vuonna 2021, ja se on sanotulla sähköistämistuella, jolla tuetaan siirtymää muista polttoaineista sähköön.


Yhteenveto


Päästövähennykset ovat välttämättömiä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Päästövähennyksiä on kuitenkin vaikea saavuttaa ilman, että päästöjen aiheuttamisesta joutuu maksamaan lisää. Päästövähennyksiin on ohjattu päästökaupalla ja polttoaineiden verotuksella. Nämä aiheuttavat kustannuksia sekä yrityksille että kuluttajille. Koska yritysten on kuluttajia vaikeampi muuttaa matalamman ympäristösääntelyn maihin, saavat yritykset tiettyjä tukia näiden kustannusten aiheuttamien haittojen vähentämiseksi. Pääasiassa nämä tuet ovat investointitukia sellaisiin investointeihin, jotka vähentävät päästöjä. Osa yrityksistä saa kuitenkin yhä suoria tukia energiaveroista tai päästöoikeuksista aiheutuviin kustannuksiin. Näiden tukien määrä on kuitenkin yhä vähenemään päin, eikä niiden poistuminen ole toistaiseksi aiheuttanut näkyviä kilpailukykyongelmia.


Lue lisää ympäristöoikeudellisia kirjoituksiamme:

https://www.kpflaki.com/blog/categories/ymp%C3%A4rist%C3%B6oikeus



Eelis Paukku

OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)

Lakimies, toimitusjohtaja

Lakitoimisto KPF


044 9755 196

eelis.paukku@kpflaki.com




44 katselukertaa0 kommenttia