Mitä kestävyys oikeastaan tarkoittaa ja voidaanko sitä käyttää lainsäädännössä?

Viikon blogikirjoituksessa pohdin, mitä termi ”kestävyys” oikeastaan tarkoittaa, miten lainsäätäjä käyttää sitä ja mikä on termin juridinen merkitys. Tämä teemaltaan tavanomaisesta poikkeava blogikirjoitus perustuu tuoreeseen englanninkieliseen artikkeliini, joka on julkaistu Visions for Sustainability -lehden numerossa 15 ja on saatavilla:


https://www.ojs.unito.it/index.php/visions/article/view/5249


Muuhun tieteelliseen tuotantooni voit tutustua seuraavan linkin takaa:


https://www.kpflaki.com/julkaisuluettelo


Tässä blogikirjoituksessa avaan artikkelin sisältöä ja lopputuloksia.


Kestävyys


Kestävyys, englanniksi ”sustainability”, on ollut terminä käytössä Euroopassa jo keskiajalta lähtien. Ensimmäisen kerran se oli dokumentoidusti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa 1700-luvulla, jolloin alettiin keskustella siitä, miten metsiä tulisi käyttää niin, että puuta riittäisi tulevaisuudessa. Lähihistoriassa termi nousi yleiseen keskusteluun vuonna 1972, kun teos ”Kasvun rajat” julkaistiin. Tämän jälkeen kansainväliset järjestöt nostivat termiä esiin vuonna 1987, kun Brundtlandin komissio julkaisi raportin ”Yhteinen tulevaisuutemme”. Nykyisellään käsite on osa perussanastoa ja on tuskin mahdollista lukea sanomalehteä loppuun asti törmäämättä sanaan.

Termi on merkittävyydestään huolimatta epäselvä. Tarkastelemalla aiempaa tutkimusta tein artikkelissani johtopäätöksen, että termistä on tullut eräänlainen muotisana. Termille ei ole olemassa yhtä määritelmää, vaan erilaisia määritelmiä on satoja.


Näillä määritelmillä on kuitenkin jotain yhteistä. Useimmissa määritelmissä kestävyys jaetaan kolmeen dimensioon: ympäristöön, taloudelliseen ja sosiaaliseen. Useimmissa määritelmissä nähdään, että kestävyys voi toteutua vain, jos kaikki nämä kolme osa-aluetta toteutuvat. Aiemmasta tutkimuksesta ja julkisesta keskustelusta suurin osa käsittelee ympäristödimensiota. Ympäristön kestävyydestä on useita määritelmiä ja määritelmän laajuus vaihtelee voimakkaasti. Kaikkein suppeimmassa määritelmässä ympäristön kestävyydellä tarkoitetaan sitä, että luonnonvaroja käytetään tavalla, joka ei estä niiden myöhempää käyttöä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi ylikalastuksen välttämistä tai metsän hoitamista hakkuiden jälkeen. Ympäristön kestävyyteen liitetään usein muitakin asioita, kuten saastumisen estäminen tai ilmastonmuutoksen torjunta.


Taloudellisesta kestävyydestä puhutaan julkisessa keskustelussa ja kirjallisuudessa eniten ympäristön kestävyyden jälkeen. Taloudellinen kestävyys tarkoittaa suppeimmillaan sitä, että talous tuottaa riittävät resurssit siihen, että ihmisten perustarpeet saadaan tyydytettyä. Perustarpeilla tarkoitetaan tässä yhteydessä tarvehierarkian alimpia tasoja, kuten ruokaa ja kattoa pään päällä. Taloudellisen kestävyyden määritelmää on kuitenkin laajennettu useissa yhteyksissä tarkoittamaan esimerkiksi sitä, että se kattaisi sellaiset resurssit, että jokainen voi täyttää fyysiset ja henkiset tarpeensa estämättä muita täyttämästä omia tarpeitaan. Toisaalta taloudellisella kestävyydellä voidaan tarkoittaa myös sellaista taloudellista kehitystä, joka mahdollistaa sen, että organisaatiot ja ihmiset voivat jatkaa toimintaansa ja kehittää siitä. Taloudellisen kehityksen on usein syystäkin nähty olevan ristiriidassa ympäristön kehityksen kanssa, ja näiden kahden kestävyyden välillä on konflikti.


Sosiaalinen kestävyys on kaikkein vähiten puhuttu kestävyyden dimensio. Sosiaalisen kestävyyden määritelmä on myös kolmen dimension määritelmistä epäselvin. Se määritellään joskus taloudellisen kestävyyden kautta niin, että talouden tuottamat resurssit jakautuvat siten, että jokaisen ihmisen perustarpeet saadaan tyydytettyä. Tämä tarkoittaa siis esimerkiksi köyhyyden poistamista. Sosiaalisella kestävyydellä tarkoitetaan useissa yhteyksissä myös ihmisoikeuksien edistämistä.


Kestävyyden rooli lainsäädännössä


Myös poliitikot puhuvat usein kestävyydestä ja pyrkivät politiikkatoimilla ja lainsäädännöllä edistämään kestävyyttä. Kestävyyden määritelmän puuttuessa tämä muuttuu kuitenkin ongelmalliseksi. Kestävyys on usein vain muotisana, jolla tarkoitetaan jotain positiivista. Koska kestävyyttä ei ole määritelty, ei ole myöskään mahdollista ottaa käyttöön eräänlaista kestävyyslakia, jossa määriteltäisiin miten ihmiset ja organisaatiot saisivat toimia, jotta ne eivät estäisi tulevia sukupolvia toimimasta samoilla resursseilla. Tämä johtuu myös siitä, että tietomme ympäristöstä ja taloudesta on puutteellista ja sääntelyn tulee muuttua aina tiedon lisääntyessä. Tämän vuoksi kestävyyttä pyritään edistämään useilla laeilla, kuten ympäristönsuojelulailla ja vesilailla.


Tutkimuksessa tarkastelin lakien esitöitä ja arvioin niiden perusteella, miten lainsäätäjä pyrkii Suomessa edistämään kestävyyttä ja mitä se oikeastaan tarkoittaa kestävyydellä. Tarkastelin tapaustutkimuksessa seitsemää eri lakia, jotka edustivat eri dimensioihin vaikuttavia tekijöitä. Tarkastelin kuitenkin jokaisesta laista kaikkien dimensioiden esiintymistä. Jaottelu oli seuraava:


Taloudellinen dimensio: kilpailulaki ja osakeyhtiölaki

Ympäristödimensio: kalastuslaki, kaivoslaki ja jätelaki

Sosiaalinen dimensio: oikeusapulaki ja toimeentulotukilaki


Näistä laeista pystyi vetämään selkeitä johtopäätöksiä termin ”kestävyys” käytöstä. Kestävyydestä puhutaan lähes pelkästään ympäristön kestävyytenä. Taloudellisesta kestävyydestä ei puhuta juuri lainkaan, vaikka laeilla pyrittäisiinkin edistämään useita asioita, jotka edistävät taloudellista kestävyyttä. Kilpailulaissa ja osakeyhtiölaissa ei yllättäen puhuttu juuri lainkaan taloudellisesta kestävyydestä. Maininnat tästä olivat lähinnä kalastuslaissa ja kaivoslaissa, joissa käsitettä ei juurikaan avattu tai määritelty sen tarkemmin.


Sosiaalisesta kestävyydestä puhuttiin vielä vähemmän, jos mahdollista. Sosiaalisen kestävyyden tavoitteista ei puhuttu juuri missään laissa. Osassa laeissa oli havaittavissa tiettyjä samoja tavoitteita, mutta vain laajasti ymmärrettynä. Sosiaalinen kestävyys mainittiin lähinnä kalastuslaissa ja kaivoslaissa, mutta näissäkään sitä ei oikeastaan määritelty sen tarkemmin.


Ympäristön kestävyydestä puhuttiin eniten. Erityisesti ympäristön käyttöön liittyvissä laeissa ympäristön kestävyydestä puhuttiin usein, ja se mainittiin lakien tavoitteena. Ylipäätään kestävyydestä puhuttaessa viitattiin pääasiassa ympäristöseikkoihin. Ympäristön kestävyydestä puhuttaessa termiä käytetään myös suppeasti sen ydinmerkityksessä eli luonnonvarojen käyttämisessä sillä tavoin, että se ei vähennä tulevien sukupolvien mahdollisuuksia käyttää niitä.


Johtopäätökset


Kestävyydestä puhutaan todella paljon. Käsitteestä on kuitenkin tullut muotisana, jonka tarkkaa merkitystä on vaikea tai jopa mahdoton määrittää. Tutkimuksen johtopäätöksenä esitän, että tämän vuoksi sitä on mahdotonta käyttää lainsäädännön tavoitteena. Lainsäädännöllä tulisi sen sijaan pyrkiä estämään erilaisia konkreettisia tavoitteita, jotka osaltaan edistävät kestävyyttä. Suomessa toimitaankin osittain tällä tavoin, vaikka lainsäätäjä onkin tiputellut tätä muotisanaa eri paikkoihin eri lakien perusteluissa. Todellisuudessa lainsäädännöllä tähdätään kuitenkin konkreettisempiin tavoitteisiin.


Toinen tutkimuksessa saatu mielenkiintoinen havainto oli, että myös lainsäätäjä puhuu kestävyydestä lähinnä ympäristönäkökulmasta. On jo vuosikymmenien ajan ollut selvää, että kestävyys kattaa myös taloudellisia ja sosiaalisia seikkoja. Nämä jäävät kuitenkin varjoon lainsäädäntöaineistossa. Tämä oli toisaalta ennustettava johtopäätös, koska myös tieteellisessä tutkimuksessa ympäristön kestävyydestä puhutaan ylivoimaisesti eniten.


Lainsäätäjän asemaan ei välttämättä sovi käyttää muotisanaa lainsäädännön perusteluina. Onneksi tätä muotisanaa ei kuitenkaan ole otettu lainsäädännön tavoitteeksi, vaan lainsäätäjä on käyttänyt konkreettisempia tavoitteita. Näin tavoitteiden saavuttamista on mahdollista tarkastella ja mitata, toisin kuin abstrakteimmissa tavoitteissa, joiden määritelmästä ei ole edes selvyyttä.


Lue lisää ympäristöoikeudellisia kirjoituksiamme:

https://www.kpflaki.com/blog/categories/ymp%C3%A4rist%C3%B6oikeus

Eelis Paukku

OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)

Lakimies, toimitusjohtaja

Lakitoimisto KPF




45 katselukertaa0 kommenttia

© 2018 KPF GROUP OY

  • Facebook Social Icon
  • LinkedIn Social Icon
  • Twitter Social Icon
  • Instagram