Viikon blogikirjoituksessa käsittelen hyvinkin yleistä kuluttajansuojaan liittyvää ongelmaa: miltä osin erilaisilla sopimuksilla yrittäjä voi siirtää vastuuta kuluttajalle? Käsittelen aluksi elinkeinonharjoittajan yleistä vastuuta toiminnan ja tilojen turvallisuudesta, jonka jälkeen sitä, missä määrin yritys voi siirtää tätä vastuuta kuluttajalle erilaisilla sopimuksilla. Käytännössä ongelmallinen ehto on usein muotoa ”Teen x omalla vastuullani” tai ”Palveluntarjoaja ei vastaa seuraavista asioista xy”. Otsikossa käsiteltyä kysymystä käsittelen vasta johtopäätöksissä.
Käsittelen tässä kirjoituksessa kuluttajansuojasääntelyn piiriin kuuluvia tapauksia eli tapauksia, joissa yritys tai muu elinkeinonharjoittaja luovuttaa palveluita yksityishenkilön käyttöön. Käytännössä ihmisen harjoittaessa erilaista liikuntaa tiloissa on usein selkeää, että hän on kuluttajan asemassa. Epäselvempää on, onko kyseinen palvelu elinkeinonharjoittajan tarjoamaa vai ei, esimerkiksi yhdistyksen tarjotessa yleishyödyllistä toimintaansa jäsenillensä.
Yrityksen vastuu tilojen turvallisuudesta
Tiloissa aiheutuneeseen vahinkoon soveltuvat lähtökohtaisesti vahingonkorvauslain yleiset säännökset vahingon korvaamisesta. Tilojen turvallisuutta koskevia kysymyksiä olen käsitellyt jo aiemmassa kirjoituksessani:
Kun kyse on yrityksen tiloista, oikeuskäytännön linja on pitkään ollut selkeä: jos yrityksen tilat on rakennettu tai tarkoitettu yleisön käytettäväksi, on yleisön voitava käyttää tilaa turvallisesti. (KKO 1989:114) Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tila itsessään ei aiheuta vaaroja sen käyttäjille ja että tilaa voidaan käyttää turvallisesti sen aiottuun käyttötarkoitukseen. Se, että tila ei aiheuta vaaraa sen käyttäjille tarkoittaa mm. sitä, että tilojen liukkauden torjunnasta on pidetty huolta, tilan rakenne ja valaistus eivät altista vaarallisille kompastumisille ja että tilassa oleskelu ei ole vaarallista muista syistä. Yritys vastaa siitä, että tiloja pidetään kunnossa. Jos tämä kunnossapitovastuu on laiminlyöty ja tämä aiheuttaa jollekulle vahingon, yrittäjä joutuu korvaamaan tämän vahingon.
Yrityksellä on myös vastuu siitä, että sen tiloissa harjoitettu toiminta on turvallista. Eli vaikka tila olisikin turvallinen esimerkiksi tenniskenttänä, on sen sovelluttava jalkapalloon, jos yritys järjestää kyseisellä kentällä jalkapallotoimintaa. Tenniskentällä esimerkiksi verkolle tarkoitetut reiät maassa eivät ole vaarallisia, mutta jalkapallossa nämä ovat vaarallisia. Käsittelen näitä vaatimuksia tarkemmin seuraavassa kappaleessa.
Yrityksen vastuu toiminnan turvallisuudesta
Yritys vastaa myös siitä, että toimintaa voidaan harjoittaa turvallisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että tilat, välineet ja toiminnan organisointi ovat turvallisia. Myös toimintaan liittyviä vahinkoja käsitellään vahingonkorvauslain yleissäännösten mukaan. Vahingonkorvauslain säännökset eivät ole kovinkaan yksityiskohtaisia, ja merkittävä osa sääntelyn sisällöstä perustuukin oikeuskäytäntöön.
Lähtökohtana on, että toiminnan järjestäjä vastaa siitä, että toiminnasta ei aiheudu vahinkoja. Jos toiminnasta aiheutuu jollekin vahinko, lähtökohtaisesti vastuussa pidetään toiminnan järjestäjää. Tämä edellyttää kuitenkin, että toiminnan järjestäjä, eli tässä tapauksessa yrittäjä, on toiminut jollain tavalla huolimattomasti. Täysin tapaturmaisista vahingoista yrittäjä ei ole vastuussa. Yrittäjä voi vapautua myös vahingosta, jos vahingon kärsijä on ottanut itse riskin toiminnan aiheuttamasta vahingosta, esimerkiksi saadessaan mustelmia osallistuessaan jääkiekkoturnaukseen.
Yrittäjä ei myöskään ole vastuussa, jos asiakas on toiminut vastoin ohjeita ja on loukkaantunut toimintansa seurauksena, jos yrittäjä on kohtuullisin toimin pyrkinyt estämään ohjeiden vastaisen toiminnan ja toimintaa on mahdollista harjoittaa noudattaen ohjeita. Tämä jälkimmäinen tarkoittaa käytännössä, että ohje ”älä kiipeä ylös maasta” seinäkiipeilyhallissa ei ole pätevä tapa vapautua putoamisvastuusta, koska seinäkiipeilyä ei voi harjoittaa noudattamalla samalla ohjetta.
Yrityksellä on aina korotettu vastuu siitä, että sen tarjoamat palvelut ovat turvallisia. Korkein oikeus on useissa ratkaisuissaan katsonut, että jos kuluttaja loukkaantuu yrityksen tarjoamissa palveluissa, vapautuakseen vastuusta yrityksen tulee näyttää toimineensa huolellisesti. Näin on katsottu mm. ratkaisussa KKO 2003:70, jossa asiakas oli ottanut vahingossa vääränlaisen välineen ja loukkaantunut. Yrityksen katsottiin olevan vastuussa vahingosta, koska se ei ollut ohjeistanut asiakkaitaan laitteiden turvallisesta käytöstä ja estänyt käytettävissä olevin keinoin vääränlaisten välineiden valintaa.
Yrityksen mahdollisuudet siirtää vastuu kuluttajalle
Laissa ei suoraan kielletä erilaisia ehtoja, joilla yritys rajoittaa vastuutaan. Tällaiset ehdot voidaan kuitenkin katsoa kohtuuttomiksi, mikä tarkoittaisi, että ehtoa voidaan sovitella tai se voidaan jättää huomioimatta kuluttajansuojalain 4:1-2 §:n perusteella. Käytännössä kuluttaja ei liikuntapalveluissa voi neuvotella ehdoista, koska yritys käyttää vakioehtoja ja kuluttajalla on ”ota tai jätä” -tilanne palvelujen käyttämisessä, joten kuluttajansuojalain 4:2 § soveltuu ja sen vuoksi kohtuuttomaksi katsottu ehto jätetään kokonaan huomioimatta. Jos tällainen vastuunrajoitusehto siis katsottaisiin kohtuuttomaksi, tarkoittaisi se, että sitä ei huomioitaisi ja yritys vastaisi vahingosta aiemmissa kappaleissa kuvatuilla tavoilla.
Kuluttajansuojalaissa ei mainita erikseen, millaiset ehdot ovat kohtuuttomia. Viitteitä tällaisista ehdoista voidaan kuitenkin löytää ns. kohtuuttomuusdirektiivistä. Kyseinen direktiivi on nimeltään Neuvoston direktiivi kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista. Direktiivit eivät tule suoraan voimaan jäsenvaltioissa, vaan ne tulee täytäntöönpanna lailla. Suomessa kyseinen direktiivi on pantu täytäntöön kuluttajansuojalailla, erityisesti sen 3 ja 4 -luvuissa. Direktiivin liitteessä 1 luetellaan ehdot, jotka direktiivin mukaan ovat kohtuuttomia. Ensimmäisenä kohtuuttomana ehtona mainitaan:
” elinkeinonharjoittajan oikeudellisen vastuun poissulkeminen tai sen rajoittaminen elinkeinonharjoittajan kuluttajalle aiheuttaman kuoleman tai tämän toimenpiteestä tai toimimatta jättämisestä aiheutuvien ruumiillisten vahinkojen osalta;”
Vaikka direktiivi ei olekaan sellaisenaan voimassa olevaa oikeutta ja tämä liite on ohjeellinen, on sitä sovellettu vahvasti Suomen kuluttajansuojaoikeudessa. Erilaiset vastuuvapauslausekkeet, jotka vapauttavat yrittäjän oman huolimattomuutensa kuluttajille aiheuttamasta vahingosta, on usein katsottu pätemättömiksi myös kansallisissa tuomioistuimissa. Toisaalta erilaiset vastuuvapausehdot on kansallisissa tuomioistuimissa katsottu päteväksi silloin, jos vastuuvapaus liittyy yrittäjän lievään huolimattomuuteen ja tästä aiheutuva vahinko ei ole vakavaa.
Johtopäätökset
Pohdittaessa yrityksen vastuuta pyörivästä tai irtovasta otteesta, joudutaan arvioimaan useita seikkoja. Ensinnäkin tällaisesta varoitetaan usein, ja useissa vastuuvapausehdoissa lukee myös, että otteet saattavat olla huonosti kiinni ja että asiakas vastaa tästä riskistä. Katsoisin, että tällainen sopimusehto on pätemätön kuluttajansuojalain 4:2 §:n nojalla eikä sitä siksi sovelleta, jos asiakkaalle aiheutuu ruumiillinen vamma. Tätä puoltaa myös kohtuuttomuusdirektiivi, jonka liite mainitsee nimenomaan tällaisen ehdon kohtuuttomana.
Vaikeampi kysymys on, vastaako yritys siitä, että otteet kestävät. Otteiden tarkastaminen ja kiinnittäminen on hyvin työlästä, minkä vuoksi se myös vie resursseja. Toisaalta kiipeilyä ei voi harjoittaa tarttumatta kiinni otteista. Ottaen huomioon korkeimman oikeuden aiemmin ottaman, melko tiukan kannan yrityksen vastuusta välineiden ja tilojen turvallisuudesta, katsoisin, että yritys on myös vastuussa siitä, että otteet pysyvät paikallaan seinässä.
Lue lisää kirjoituksiamme urheiluoikeudesta:
Eelis Paukku
Lakimies, toimitusjohtaja
KPF Group Oy
Comments