Milloin koululaisella on oikeus henkilökohtaiseen avustajaan - oikeustapauskommentti KHO 2021:130

Kehitysvammainen lapsi tarvitsee usein paljon tukea ja apua koulunkäynnissään. Miten laissa säädetään oikeudesta avustajaan ja muuhun tukeen koulussa? Mikä merkitys avustajapäätöstä tehtäessä on asiantuntijalausunnon sanavalinnalla, jossa suositellaan avustajaa sen sijaan, että avustajan tarvetta pidetään ehdottomana? Tuleeko opetuksen järjestäjän tällöin harkita oppilaan tilannetta muistakin näkökulmista? Asiaa käsitellään oikeustapauksen KHO 2021:130 kautta.


Oikeus henkilökohtaiseen kouluavustajaan


Perusopetuslain 31 §:n kuuluu seuraavasti: “Opetus ja sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaalle maksuttomia. Vammaisella ja muulla erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla on lisäksi oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut, muut opetuspalvelut, erityiset apuvälineet sekä [erityisopetuksen palvelut].” Lainsäädännössä ei säädetä ehdotonta oikeutta henkilökohtaiseen avustajaan, vaan arvio tehdään yksilökohtaisesti.


Tämä tehdään erityisen tuen päätöksellä, jota varten opetuksen järjestäjä, eli yleensä koulu, kuulee oppilasta ja tämän huoltajaa, sekä hankkii oppilaan opettajilta ja muilta opetuksesta vastaavilta selvityksen siitä, miten oppilaan opiskelu etenee ja mitä tukea oppilas tarvitsee. Tarvittaessa hankitaan psykologinen tai lääketieteellinen lausunto tai muu sosiaalinen selvitys. Erityisen tuen päätös tarkistetaan vähintään toisen ja kuudennen luokan jälkeen ja siinä määrätään oppilaan tarvitsemat avustajapalvelut, pääsääntöinen opetusryhmä ja muut poikkeavaan opetukseen liittyvät seikat. (Perusopetuslain 17 §)


Tapaus KHO 2021:130


Oppilas A kävi erityisluokalla kolmatta luokkaa. A:n huoltaja B oli hakenut tälle henkilökohtaista koulunkäyntiavustajaa, koska A:n kuntoutussuunnitelmassa oli suositeltu tätä. A:lla oli diagnosoitu määrittämätön älyllinen kehitysvammaisuus, epilepsia, aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö sekä Touretten oireyhtymä. Hänen kielelliset ja näonvaraiset päättelytaitonsa olivat noin 3–5-vuotiaan tasolla. Hänelle ei kuitenkaan ollut myönnetty henkilökohtaista koulunkäyntiavustajaa, koska kyseisessä kahdeksan oppilaan pienluokassa oli erityisluokanopettaja ja kolme koulunkäynninohjaajaa. Kaupungin opetuspäällikkö oli katsonut, että A:n erityisen tuen päätöksessä määritelty intensiivinen ohjaajan tarve toteutui silloisilla järjestelyillä. A:n huoltaja B valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien, että kaupungin opetuspäällikön kielteinen päätös kumotaan ja A:lle määrätään henkilökohtainen koulunkäyntiavustaja.


Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Se katsoi, että kuntoutussuunnitelmassa ei yksiselitteisesti todeta, että A tarvitsisi henkilökohtaista koulunkäyntiavustajaa, vaan sitä vain suositeltiin. Hallinto-oikeuden käsityksen mukaan A ei esitetyn selvityksen perusteella tarvinnut jatkuvasti aikuisen tukea siten, että henkilökohtainen avustaja olisi ollut tarpeen. Opetusryhmässä oli vain kahdeksan oppilasta, ja heitä opetti erityisopettajan lisäksi kolme koulunkäyntiavustajaa. Lisäksi hallinto-oikeus totesi, että perusopetuslain mukaan opetuspalvelujen järjestäjällä on oikeus harkintansa mukaan järjestää opetuspalvelut siten, että oppilaan oikeudet toteutuvat hänen yksilöllisten edellytystensä mukaisesti. Jos oppilaan oppimiseksi tarvitsemansa palvelu ja tuki voidaan järjestää muulla tavalla kuin henkilökohtaisen avustajan määräämisellä, ei tällaisen avustajan määräämiseen ole velvollisuutta. Perusopetuslaissa ei säädetä subjektiivisesta oikeudesta henkilökohtaiseen avustajaan tai muutenkaan avustajapalveluiden järjestämisestä.


KHO:n ratkaisu


Huoltaja B valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen lapsensa puolesta, vaatien hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista. Perusteluina oli mm. se, että B:n mukaan luokassa oli tosiasiassa kolmen avustajan sijasta kaksi avustajaa, ja kaikki oppilaat tarvitsivat erityistä tukea oppimiseen. Silloin kun A:lla ei ole ollut aikuista vieressä, oppimistilanteet eivät ole onnistuneet ja A on ollut hermostunut ja yhteistyöhaluton. Myös A:n opettajan käsityksen mukaan A tarvitsi henkilökohtaista avustajaa, eikä A:n koulupäiviä ole aina pystytty keskeyttämään B:n aloitettua työt. Tällöin A on joutunut olemaan niin sanotussa säilössä koulussa.


Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden ja kaupungin opetuspäällikön päätöksen ja katsoi, että A:lle tulee myöntää henkilökohtainen koulunkäyntiavustaja. Tätä korkein hallinto-oikeus perusteli pitkälti sillä, että asiantuntijalausunnoissa annetuille sanamuodoille ei tullut antaa avustajan tarvetta harkittaessa sellaista merkitystä, joka estäisi asian arvioimisen kokonaisuutena. Saadun selvityksen perusteella KHO katsoikin, että A:lla oli selvä henkilökohtaisen tuen tarve, jota tuolloiset järjestelyt eivät riittäneet tyydyttämään.


Yhteenveto


Viranomaisilla on lapsen henkilökohtaisen tuen tarvetta koskevia päätöksiä tehdessään velvollisuus tutkia ja harkita asiaa kokonaisuutena. Jos asiassa on hyödynnetty asiantuntijalausuntoja, niissä valituille sanamuodoille ei tule antaa sellaista merkitystä, joka estäisi tai poistaisi tämän kokonaisharkinnan tarpeen. Jos lausunnossa on vaatimuksen sijasta esimerkiksi suositeltu, että lapsen tulisi saada henkilökohtainen avustaja, ei tämä muotoilu tarkoita sitä, että opetuksen järjestäjä voisi aina tehdä kielteisen päätöksen pelkästään sillä perusteella, että asiantuntija on vain suositellut avustajaa sen sijaan, että asiantuntija olisi lausunut ehdottomasta tarpeesta. Asiassa tulee huomioida oppilaan tilanne kokonaisuutena ja arvioida, miten oppimisen tuki voidaan järjestää laissa tarkoitetulla tavalla.



Lue lisää oikeustapauskommenttejamme:

https://www.kpflaki.com/blog/categories/oikeustapauskommentit


Essi Puhakainen

OTM

Lakimies, riidanratkaisu

Lakitoimisto KPF



050 5338 295

essi.puhakainen@kpflaki.com




13 katselukertaa0 kommenttia