Miksi ihmistä saa lyödä kamppailulajeissa mutta ei salin ulkopuolella?

Viikon kirjoitus liittyy aiheeseen, josta olen usein keskustellut muiden kamppailulajiharrastajien kanssa: Miksi kamppailulajeja harjoiteltaessa ja niissä kilpaillessa voidaan tehdä ihmisille tekoja, jotka muutoin olisivat rangaistavia? Kamppailulajeissa lyödään, potkitaan, heitetään, kuristetaan ja väännetään ihmistä. Nakkikioskin edessä tehtyinä vastaavat teot johtaisivat vähintäänkin pahoinpitelytuomioon. Mihin tämä ero perustuu ja mihin voidaan vetää raja, mitä kamppailulajeissa saa tehdä ja mitä ei?


Loukatun suostumus


Erot tekojen rangaistavuudessa eivät liity siihen, että toisessa paikassa niistä aiheutuu vakavampaa vahinkoa. Nyrkkeilyssä tyrmätään ihmisiä, judossa kuristetaan toisia tajuttomaksi tai väännetään kyynärniveliä rikki. Lajien säännöt sallivat nämä teot ja kehässä tapahtuneista lajin sääntöjen sallimista teoista ei rangaista rikosoikeudellisesti, vaikka teot voisivat aiheuttaa paljon vakavampaa vahinkoa kuin vastaava tekniikka kevyemmin tehtynä nakkikioskijonossa.


Usein rikoksen tunnusmerkistön kohdalla vaaditaan, että teko on tehty vastoin sen kohteen tahtoa. Tätä ei kuitenkaan edellytetä pahoinpitelyssä, josta kamppailulajeissa tapahtuneista teoissa on pitkälti kysymys rikosoikeudellisesti arvioituna. Kamppailulajien säännöissä sallitaan kontakti ja kontakti voi usein aiheuttaa kipua ja vammoja joko sääntöjen mukaisesti tehtynä, sääntöjä rikottaessa tai vahingossa. Näistä teoista kuitenkin rangaistaan erittäin harvoin tuomioistuimissa.


Suomen rikosoikeudessa on jo 1940-luvulta tunnettu oppi loukatun suostumuksesta. Korkein oikeus on vahvistanut opin sisällön useita kertoja oikeuskäytännössään. Opin mukaan rikoksen tunnusmerkistön täyttävät teot eivät ole rangaistavia, jos tekojen kohde on antanut niihin suostumuksensa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kamppailulajeissa toiseen otettu kontakti ei ole rangaistavaa, koska kontaktin kohde on etukäteen hyväksynyt sen.


Kontaktin kohteen voidaan katsoa myös hyväksyneen loukkaantumisen tai ainakin riskin siitä, jos lajin säännöt sallivat toiminnan, jossa vammoja voi syntyä. Myös erilaiset vahingossa syntyneet loukkaantumiset kuuluvat tämän piiriin, koska urheiluharjoitukseen tai -kilpailuun osallistunut henkilö on hyväksynyt vahingossa tapahtuvan loukkaantumisen riskin. Tämän vuoksi vahingossa tapahtuneista loukkaantumisista ei rangaista vammantuottamuksena.


Suostumuksen luonne


Suostumuksen täytyy oikeuskäytännön mukaan olla etukäteen annettu ja vapaaehtoinen. Tämä suostumus voi olla suoraan annettu, esimerkiksi erilaisen vastuuvapauskaavakkeen muodossa, tai olosuhteista ilmi käyvä eli konkludenttinen. Olosuhteista ilmi käyvä suostumus on mm. otteluun tai harjoitteeseen osallistuminen. Harjoitteiden kohdalla harjoitteen sisällön täytyy tosin olla etukäteen loukatun tiedossa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos aloittelijalle ei kerrota harjoitteen sääntöjä ja hänelle aiheutuu sen vuoksi kipua, voi kyseessä olla suostumuksen puute mikä voi aiheuttaa rangaistavuuden. Toki tämä kattaa vain sellaiset tilanteet, joita aloittelijan aiemman kokemuksen tai muun syyn vuoksi ei olisi pitänyt ymmärtää kuuluvan harjoitteluun tai sen luonteeseen.


Suostumuksen olemassaolon voi käytännössä varmistaa sillä, että harjoittelijoille kerrotaan aina etukäteen harjoitteen sisältö. Jokainen harjoitteeseen osallistuja osallistuu siihen omasta tahdostaan, jolloin rikosoikeudellisesti rangaistavaa tekoa ei synny, jos harjoitteen sääntöjä noudatetaan. Tämän lisäksi ongelmaksi voivat muodostua vahingossa tapahtuvat loukkaantumiset. Kaikki luultavasti tietävät tapauksia, jossa liian suuri into tai harkitsemattomuus on aiheuttanut tilanteen, jossa toinen on loukkaantunut tai on ollut vaarassa loukkaantua. Ongelmaksi muodostuvatkin tilanteet, joissa sääntöjä ei ole noudatettu tai toinen harrastaja on ottanut liian ison riskin eli ”tehnyt jotain typerää”.



Rajanvetoa

Loukatun suostumuksen kohdalla rajanvetoa on käyty erityisesti tilanteissa, jossa vahinko on aiheutettu lajin sääntöjä rikkomalla. Useissa lajeissa sääntöjen rikkominen kuuluu niin sanotusti lajin henkeen. Esimerkiksi jääkiekossa tapellaan ja tehdään kiellettyjä taklauksia usein, myös jalkapallossa rikotaan usein toista pelaajaa ainakin visuaalisesti vakavilta näyttävin seurauksin. Nämä teot aiheuttavat fyysisiä vahinkoja, tai ainakin tarvetta suihkuttaa kylmäsuihketta, joten ne voisivat sinällään täyttää pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Rangaistavaa tekoa näissä ei yleensä ole, koska loukatun suostumuksen on katsottu kattavan myös sellaisen lajin sääntöjen rikkomisen, joka on tyypillistä lajissa. Loukatun on siis pitänyt ymmärtää, että osallistuessaan kyseiseen urheiluun häneen saatetaan kohdistaa myös tietynlaisia sääntörikkomuksia.


Tuomioistuimissa rajanvetoa on tehty siitä, kuinka vakavat sääntörikkomukset kuuluvat enää loukatun suostumuksen piiriin. Kovinkaan moni tuskin yllättyy siitä, että kaikki aiheesta annetut korkeimman oikeuden ratkaisut koskevat jääkiekkoa. Tapauksessa KKO 1996:74 korkein oikeus katsoi, että yllättävä ja pelin luonteeseen kuulumaton tapahtuma ei kuulu suostumuksen piiriin. Tapauksessa pelaaja oli huitaissut toista mailalla pelin päättymisen jälkeen. Korkein oikeus siis on tehnyt rajanvetoa siinä, millainen tapahtuma on lajiin/peliin kuulumaton ja siten rangaistava. Kamppailulajeissa tämä tarkoittaa sitä, että vain selkeästi kielletyistä teoista rangaistaan, ja näidenkin tulee olla sellaisia, jotka eivät ole helposti tapahtuvia sääntöjen rikkomisia vaan selkeästi lajiin kuulumattomia tekoja. Tällainen selkeästi lajiin kuulumaton teko voisi olla esimerkiksi painissa tapahtuva lyönti tai potku.


Korkein oikeus on ottanut myös kantaa liian kovaan rajuuteen. Tapauksessa KKO 1997:129 korkein oikeus arvioi toiminnan ylittäneen lajin tavanomaisen rajuuden ja siksi tuomitsi henkilön pahoinpitelystä. Tapauksessa katsottiin, että jääkiekossa tehty taklaus poikittaisella mailalla oli jääkiekkoon poikkeuksellisen raju, ja siksi teosta tuli rangaista myös pahoinpitelynä. Samanlaista argumentaatiota on käytetty myös jääkiekkotappeluissa, joissa väkivalta on selkeästi ylittänyt tavanomaisen. Kamppailulajeihin tätä samaa argumentaatiota voidaan soveltaa erityisesti silloin, jos käytetyillä keinoilla on selkeästi pyritty toisen vahingoittamiseen eikä voittamiseen tai harjoitteen suorittamiseen.


Yhteenveto

Kamppailulajeissa tapahtuvasta kontaktista ei rangaista pahoinpitelynä, koska Suomen rikosoikeudessa tunnetaan oppi loukatun suostumuksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että osallistuessaan harjoitukseen tai kilpailuun henkilö on hyväksynyt itseensä kohdistuneen kontaktin. Tämän hyväksymisen tulee olla etukäteen annettu ja vapaaehtoinen. Hyväksyminen ei kata sellaisia tekoja, jotka ovat selkeästi lajiin kuulumattomia tai ovat rajuudeltaan selkeästi tavanomaiset ylittäviä.


Lue lisää kirjoituksiamme urheiluoikeudesta:

https://www.kpflaki.com/blog/categories/urheiluoikeus


Eelis Paukku

Lakimies, toimitusjohtaja

KPF Group Oy




© 2018 KPF GROUP OY

  • Facebook Social Icon
  • LinkedIn Social Icon
  • Twitter Social Icon
  • Instagram