top of page

Maanomistajan oikeussuoja edellytti vesilain mukaisen luvan hakemista - KHO 2024:40

Hulevesien johtaminen ja sen sääntely on yksi ympäristöoikeuden perinteisiä sääntelykohteita. Ympäristöoikeus kehittyi Suomessa sääntelemään erityisesti maankäyttöä ja vesistöjä. Nykyisellään vesistöjen sääntely on jäänyt ympäristöoikeudessa hieman vähemmälle huomiolle. Korkein hallinto-oikeus antoi vastikään tuoreen vuosikirjapäätöksen, jossa käsiteltiin vesilain tulkintaa tapauksessa, jossa hulevesiä johdettiin toisen alueelle. Tapauksessa korkein hallinto-oikeus katsoi, että maanomistajan oikeusturvan vuoksi kunta voitiin velvoittaa hakemaan vesilain mukainen lupa hulevesien johtamiselle.


Vesitalousluvan tarve


Vesilakia sovelletaan vesitalousasioihin. Nykyisellään merkittävä osa vesistöpäästöjen sääntelystä on ympäristönsuojelulaissa, ja vesilaissa säännellään nykyisellään enää vesioikeuden ydinosia, kuten vesivoimaa, vedenottamista, vesilinjoja ja ruoppausta. Vesilain 3:2 § sisältää luettelon siitä, milloin vesitaloushanke edellyttää vesilain mukaista lupaa eli vesilupaa:


Vesitaloushankkeella on oltava lupaviranomaisen lupa, jos se voi muuttaa vesistön asemaa, syvyyttä, vedenkorkeutta tai virtaamaa, rantaa tai vesiympäristöä taikka pohjaveden laatua tai määrää, ja tämä muutos:


1) aiheuttaa tulvan vaaraa tai yleistä vedenvähyyttä;

2) aiheuttaa luonnon ja sen toiminnan vahingollista muuttumista taikka vesistön tai pohjavesiesiintymän tilan huononemista;

3) melkoisesti vähentää luonnon kauneutta, ympäristön viihtyisyyttä tai kulttuuriarvoja taikka vesistön soveltuvuutta virkistyskäyttöön;

4) aiheuttaa vaaraa terveydelle;

5) olennaisesti vähentää tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesiesiintymän antoisuutta tai muutoin huonontaa sen käyttökelpoisuutta taikka muulla tavalla aiheuttaa vahinkoa tai haittaa vedenotolle tai veden käytölle talousvetenä;

6) aiheuttaa vahinkoa tai haittaa kalastukselle tai kalakannoille;

7) aiheuttaa vahinkoa tai haittaa vesiliikenteelle tai puutavaran uitolle;

8) vaarantaa puron uoman luonnontilan säilymisen; tai

9) muulla edellä mainittuun verrattavalla tavalla loukkaa yleistä etua.


Vesitaloushankkeella on lisäksi oltava lupaviranomaisen lupa, jos 1 momentissa tarkoitettu muutos aiheuttaa edunmenetystä toisen vesialueelle, kalastukselle, veden saannille, maalle, kiinteistölle tai muulle omaisuudelle. Lupaa ei kuitenkaan tarvita, jos edunmenetys aiheutuu ainoastaan yksityiselle edulle ja edunhaltija on antanut hankkeeseen kirjallisen suostumuksensa.”


Tässä tapauksessa merkittävä pykälä oli toisen momentin mukainen luvan tarve silloin, jos vesitaloushanke aiheuttaa edunmenetystä yksityiselle taholle. Tapauksessa oli kyse ojituksesta, jota koskevaa erityistä sääntelyä on vesilain luvussa 5. Ojituksen luvanvaraisuudesta on erityissäännös vesilain 5:3 §:ssä:


Ojituksella sekä ojan käyttämisellä ja kunnossapidolla on oltava tämän lain mukainen lupaviranomaisen lupa, jos se voi aiheuttaa:


1) ympäristönsuojelulain 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua pilaantumista vesialueella; tai


2) 3 luvun 2 §:ssä tarkoitettuja seurauksia, jollei kysymys ole yksinomaan puron yläpuolisella alueella suoritettavan ojituksen aiheuttamasta puron virtaaman muuttumisesta.”


Toisen alueelle voidaan antaa lupa tehdä oja vesilain 5:9 §:n mukaisissa tilanteissa:


Jos ojittamisesta toisen alueella ei sovita, hyödynsaajalle voidaan antaa oikeus:

1) johtaa vettä toisen ojaan;

2) tehdä oja taikka ojitusta varten tarpeellinen suojapenger tai pumppuasema toisen alueelle; tai

3) ryhtyä puron tai noron perkaukseen toisen alueella.


Edellä 1 momentissa tarkoitettu oikeus voidaan antaa, jos se on tarpeen alueen tarkoituksenmukaista kuivattamista varten tai 7 §:n 1 momentissa tarkoitetun seurauksen estämiseksi. Oikeus johtaa vettä toisen putkiojaan voidaan antaa vain, jos veden johtaminen pois muutoin ei ole mahdollista ilman kohtuuttomia kustannuksia. Oikeuden antamisesta päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, ellei ojitus edellytä lupaviranomaisen lupaa tai ojitustoimituksen päätöstä.


Asemakaava-alueella 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun oikeuden antamista koskevaan asiaan sovelletaan, mitä rakentamislain 132 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään, jollei:


1) kyse ole alueidenkäyttölain 10 luvussa tarkoitetusta ranta-asemakaava-alueesta;

2) ojitus palvele asemakaavassa osoitettujen maa- ja metsätalousalueiden maankuivatusta;

3) ojitus sijoitu suurimmalta osin asemakaava-alueen ulkopuolelle;

4) ojituksesta aiheudu haittaa tai veden johtamisen tarvetta kolmannen omistamalle kiinteistölle; tai

5) ojitus edellytä lupaviranomaisen antamaa lupaa tai ojitustoimituksen päätöstä.”


Rakentamislain 132 §:ssä on erillinen säännöksensä veden johtamisesta ja ojittamisesta asemakaava-alueella:


Vesijohdon ja johtoon liittyvien vähäisten laitteiden ja rakennelmien sijoittamiseen maa-alueella sovelletaan, mitä 131 §:ssä säädetään, jos sijoittamisesta ei päätetä vesilain mukaisessa vedenottoa koskevassa lupapäätöksessä.


Asemakaava-alueella tapahtuvaan ojittamiseen tai toisen alueelle ojittamista varten sijoitettavaan suojapenkereeseen tai pumppuasemaan sovelletaan, mitä 131 §:ssä säädetään. Asian ratkaisee kunnan määräämä viranomainen.


Edellä 2 momentissa tarkoitettu asia ratkaistaan kuitenkin siten kuin vesilain 5 luvussa säädetään, jos:


1) kyse on ranta-asemakaava-alueesta;

2) ojitus palvelee asemakaavassa osoitettujen maa- ja metsätalousalueiden maankuivatusta;

3) ojitus sijoittuu suurimmalta osin asemakaava-alueen ulkopuolelle;

4) ojituksesta aiheutuu haittaa tai veden johtamisen tarvetta kolmannen omistamalle kiinteistölle;

5) ojitus edellyttää aluehallintoviraston lupaa tai ojitustoimituksen päätöstä.”


Asemakaava-alueella kiinteistönhaltija on rakentamislain 131 §:n mukaisesti velvollinen sietämään tiettyjen yhdyskuntateknisten laitteiden asentamista kiinteistölleen, mikä kattaa myös erilaiset ojat:


Kiinteistön omistaja ja haltija ovat velvollisia sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sama koskee johtoihin liittyviä vähäisiä laitteita ja rakennelmia. Johtoa tai muuta laitetta ei saa rakentaa niin, että vaikeutetaan alueen kaavoitusta tai kaavan toteuttamista. Jollei sijoittamisesta ole sovittu kiinteistön omistajan ja haltijan kanssa, sijoittamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Sijoittamisesta päätettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei sijoittaminen aiheuta huomattavaa haittaa kiinteistön käytölle. Sopimus johdon tai muun laitteen sijoittamisesta sitoo myös kiinteistön uutta omistajaa ja haltijaa.


Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus saada korvaus johdon tai muun laitteen sijoittamisesta aiheutuvasta haitasta ja vahingosta. Jos asianosaiset eivät pääse sopimukseen korvauksesta, asia ratkaistaan noudattaen, mitä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa säädetään lunastuskorvauksen määräämisestä.


Telekaapeleiden, tukiasemien ja radiomaston sijoittamisesta toisen omistamalle tai hallitsemalle kiinteistölle säädetään sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 28 luvussa. Telekaapeleiden sijoittamisesta tiealueelle säädetään liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain 42 a §:ssä.”


Käytännössä rakentamislaki sisältää oman menettelynsä siitä, miten kunnallistekniset asiat voidaan hoitaa muun maankäytön suunnittelun yhteydessä. Sääntely vastaa pääpiirteittäin vanhan maankäyttö- ja rakentamislain sääntelyä.


Tapauksen taustat


Asunto Oy X vaati, että Espoon kaupunkia ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymää kielletään johtamasta tietyn kadun ja asuinkiinteistön hulevesiä Asunto Oy X:n omistaman kiinteistön kautta toisella kiinteistöllä sijaitsemaan puroon ja virkistyslampeen. Etelä-Suomen aluehallintoviranomainen hylkäsi hakemuksen 4.2.2021 antamallaan päätöksellä.


Aluehallintovirasto katsoi, että pelkästään puron lisääntynyt virtaama ei aiheuttanut vesilain mukaista tarvetta hakea lupaa. Vaikka veden johtaminen oli samentanut virkistyslampea, aluehallintovirasto katsoi, että tämä oli mahdollisesti rakentamisesta johtuen väliaikaista, ja samentuminen ei siksi olisi pysyvää. Tämän vuoksi lupaa ei tarvittu myöskään veden laadun heikkenemisen vuoksi.


Asunto Oy X valitti asiasta Vaasan hallinto-oikeuteen, joka ratkaisi asian 31.1.2023 antamallaan päätöksellä. Hallinto-oikeus hylkäsi Asunto Oy X:n valituksen sillä perusteella, että kunta oli vastuussa hulevesien hallinnasta asemakaava-alueella. Vaikka selvityksen perusteella olikin todennäköistä, että hulevesien johtaminen samensi lampea, hallinto-oikeus piti samentumista väliaikaisena. Tällä perusteella hallinto-oikeus katsoi, että samentuminen itsessään ei aiheuttanut vesilain mukaista luvan tarvetta, vaan ne ovat ratkaistavissa normaaleilla hulevesien hallintatoimilla, joista vastuu on kunnalla eli käsillä olevassa tapauksessa Espoon kaupungilla.


Asunto Oy X valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus asiassa valitusluvan ja ratkaisi asian 25.3.2024 antamallaan päätöksellä. Korkein hallinto-oikeus totesi, että asemakaava-alueella lähtökohtana on, että kunta vastaa hulevesien järjestämisestä asemakaava-alueella. Tämä muutos tehtiin jo yli vuosikymmen sitten, jotta ojan sijoittamista ei täytynyt ratkoa erikseen kahden lain mukaisessa menettelyssä, vaan maankäyttö asemakaava-alueella voitiin suunnitella yhden lain mukaisessa menettelyssä.


Rakentamislain tai maankäyttö- ja rakentamislain mukaisessa menettelyssä kiinteistönhaltijalla ei kuitenkaan ollut oikeussuojamenettelyä silloin, jos hulevesien johtamisesta aiheutuu haittaa kiinteistön omistajalle. Vesilaissa sen sijaan on tällainen oikeussuojajärjestelmä. Kunnan vastuu hulevesistä on oikeuskäytännön mukaan nimenomaan koko asemakaava-alueen tasoista hallintaa, ei yksittäisten kiinteistöjen tasolla.


Korkein hallinto-oikeus katsoikin, että valittajan oikeussuojan tarpeen vuoksi oli tarpeen soveltaa vesilakia, jotta kiinteistön haltijalla olisi ylipäätään käytössä oikeussuojakeinoja. Vesilain 3:2 §:n mukaisesti vesilain mukaista lupaa voidaan joutua hakemaan siitä syystä, että vesitaloushanke aiheuttaa haittaa yksityiselle edulle.


Näistä syistä tapauksessa oli korkeimman hallinto-oikeuden ratkottava, aiheutuiko hulevesien johtamisesta edunmenetystä. Tältä osin huomiota kiinnitettiin siihen, että lampi oli sumentunut vesien johtamisen aloittamisen jälkeen. Lampi on ollut historiallisesti virkistyskäytössä uimalampena. Tästä syystä samentuminen aiheuttaa kulttuurihistoriallisesti merkittävälle lammelle haittaa virkistyskäyttömahdollisuuksien vähentymisenä.


Näillä perusteilla korkein hallinto-oikeus katsoi, että asia tuli käsitellä vesilain mukaisessa menettelyssä ja hulevesien johtamiselle tulee hakea vesilain mukainen lupa. Tällä perusteella korkein hallinto-oikeus palautti asian aluehallintovirastolle käsiteltäväksi.


Yhteenveto


Kunnalla on lähtökohtaisesti vastuu huolehtia hulevesistä huolehtimisesta asemakaava-alueella. Kunta ei kuitenkaan tämän nojalla voi loukata yksittäisen maanomistajan oikeutta. Jos kunnan päätöksellä tehtävä hulevesien johtaminen aiheuttaa edunmenetyksiä yksityiselle, yksityinen taho voi vaatia, että asia ratkotaan vesilain mukaisessa menettelyssä. Tämä ennakkoratkaisu tulee todennäköisesti lisäämään yksittäisten taloyhtiöiden tekemiä valituksia kunnan hulevesiratkaisuista. Tämä tulee ainakin työllistämään juristeja ja viranomaisia.

 

Lue lisää oikeustapauskommenttejamme


OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)

Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja

KHT-tilintarkastaja

Lakimies, toimitusjohtaja

Lakitoimisto KPF


044 9755 196



3 katselukertaa0 kommenttia

Comentários


bottom of page