Viikon blogikirjoituksessa esittelen äskettäin julkaistun akateemisen artikkelini tuloksia. Artikkelin otsikko on Kunnia 2020-luvun Suomessa - empiirinen tutkimus kunnianloukkaustuomioista ja siinä tutkitaan, millaista kunnianloukkausrikollisuus on nykypäivän Suomessa. Artikkelin tulokset perustuvat Suomessa vuosina 2015–2020 annettuihin kunnianloukkaustuomioihin. Teimme artikkelia varten tutkimusta kollegani OTT Eelis Paukun kanssa, ja tutkimuksen tuloksista julkaistaan kaksi muutakin artikkelia ja blogikirjoitusta.
Linkki artikkeliin ja muuhun tuotantooni löytyy seuraavan linkin takaa:
Linkki kanssakirjoittaja Eelis Paukun tuotantoon:
Tässä blogikirjoituksessa kuvailen artikkelin keskeisen sisällön ja tulokset. Tutkimuksessa oli yksi tutkimuskysymys: Miten kunnia ja halventaminen ymmärretään Suomessa kunnianloukkaustuomioiden perusteella?
Mitä kunnia on?
Tutkimuksessa tehtiin tuomioanalyysin lisäksi laaja kirjallisuuskatsaus kunnian käsitteeseen. Kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi, mitä aikaisemmassa tutkimuksessa on tutkittu ja millaisiin johtopäätöksiin niissä on päädytty. Vaikka kunnian käsitteelle ei ole olemassa yksiselitteistä tai yleisesti hyväksyttyä määritelmää, on kuitenkin enemmän tai vähemmän yleistä, että kunnian käsitteen ajatellaan eroavan riippuen siitä, onko tarkastelun kohteena miehen vai naisen kunnia. Tämä ajattelutapa on edelleen voimissaan useissa kulttuuripiireissä. Joissakin kulttuuripiireissä miehen kunnia nähdään enemmän esimerkiksi naisten tai suvun puolustamisen kontekstissa, kun taas naisten kunnia liittyy enemmän yhteiskunnan sosiaalisten normien noudattamiseen. Kunnia on perinteisesti ymmärretty asiana, jonka mies voi saavuttaa, mutta nainen menettää.
Tässä tutkimuksessa kunniaa käsiteltiin kunniaa koskevien rikostunnusmerkistöjen kautta. Suomen lainsäädännössä kunnianloukkaus on tekorikos, eli rangaistavaan tekoon syyllistytään siinä kohtaa, kun teko on omiaan aiheuttamaan tietyn seurauksen. Koska kunnian kokemus on subjektiivinen käsite, rikostunnusmerkistössä on päädytty tällaiseen ratkaisuun, joka mahdollistaa tuomitsemisen teon yleisen loukkaavuuden arvioimisen perusteella. Kunnianloukkaustuomio voidaan siis antaa teosta, joka on omiaan tuottamaan ”mielipahaa” tai muiden ihmisten halveksuntaa.
Tutkimuksen suorittaminen
Tutkimuksessa tilattiin ja tutkittiin kaikki vuosina 2015-2020 Suomessa annetut tuomiot kunnianloukkauksista ja yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sekä näiden törkeistä tekomuodoista. Tutkimus käsitti kaikki oikeusasteet, eli tuomiot tilattiin käräjäoikeuksista, hovioikeuksista ja korkeimmasta oikeudesta. Kaikkia tuomioita ei saatu ja osa oli jommankumman osapuolen, yleensä uhrin yksityisyyden suojelemiseksi salattu, joten lopullinen otoskoko oli 929 tuomiota.
Nämä tuomiot luettiin läpi ja taulukkoon merkittiin kiinnostavimpia muuttujia, jotka jaoteltiin kolmeen kategoriaan: taustamuuttujat (kuten tuomioistuin, rikosnimike, lopputulos), tapauskohtaiset muuttujat (kuten tekopaikka, loukkauksen motiivi ja tekijän ja uhrin sukupuolet) sekä tuomioon liittyviin muuttujiin (kuten päiväsakkojen lukumäärään, vankeustuomion pituuteen ja arvioitiinko tuomiossa mielipahaa tai kärsimystä tai halveksuntaa tai vahinkoa).
Millaisilla teoilla kunniaa loukataan Suomessa?
Kunnianloukkauksen tunnusmerkistön alkuosa kuuluu seuraavasti:
”Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.” (RL 24:9 § 1 mom.)
Yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskeva pykälän alkuosa taas kuuluu:
“Joka oikeudettomasti
1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai
2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville
esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon.” (RL 24:8 § 1 mom.)
Tutkimuksessa ensinnäkin tutkittiin, kuinka suuri osuus kunnianloukkaustapauksista koskee vihjausta (tulos: 2 %), perätöntä väitettä (51 %), muuta halventamista (35 %), tiedon paljastamista yksityiselämästä (6 %), vihjausta yksityiselämästä (0 %, 4 kpl) tai seksuaalista kuvaa tai videota uhrista (5 %). Jaottelu tehtiin yllä kuvattuihin rikostunnusmerkistöihin perustuen, jotta saisimme selville, kuinka paljon mikäkin tunnusmerkistöissä mainittu tekotapa näkyy oikeuskäytännössä.
Ensimmäinen havainto aineistosta oli, että kunniaa loukataan tyypillisimmin esittämällä perätön väite toisesta (51 % tapauksista). Esitetty väite oli melkein kaikissa tapauksissa esitetty niin selkeästi, että sen vastaanottajalle ei jäänyt epäselväksi, että esittäjällä oli loukkaus- tai halventamistarkoitus. Yleisimmin perättömät väitteet koskivat väitettä rikokseen syyllistymisestä, toiseksi yleisin sisältö loukkauksissa oli väite paheksuttavasta teosta, kuten lasten kasvatuksen laiminlyönnistä, ammatin huolimattomasta harjoittamisesta, päihteidenkäytöstä tai yleisestä epärehellisyydestä.
Myös muu halventaminen (haukkuminen ja solvaaminen, päälle sylkeminen sekä tosiasian kuten rikokseen syyllistymisen paljastaminen halventavalla tavalla) olivat yleisiä (35 %). Tässä kohtaa on syytä korostaa, että tosiaankin myös tosiasian kertominen toisesta henkilöstä voi johtaa rikostuomioon, jos sen tekee toista halventavasti. Oikeudessa käsitellyissä tapauksissa tämä näkyi erityisesti esimerkiksi rikostuomiosta kertomisesta ja perhe-elämää koskevista väitteistä, kuten lasten huostaanotosta, annetuissa tuomioissa.
Tuomioista havaittiin myös, että myös kahden kesken esitetyistä loukkauksista voi saada kunnianloukkaustuomion. Tässä korostuu se, että ulkopuolinen havainnoitsija ei ole tarpeen kunnianloukkauksen tunnusmerkistön täyttymiseksi. Kunniaa loukattiin runsaasti myös eri foorumeilla, erityisesti sosiaalisen median käytön yleistyminen oli havaittavissa aineistossa. Sosiaalisen median osuus oli 28 %, muun internetin 10 %. Tekoja tapahtui saman verran sekä avoimessa henkilöpiirissä (22 %) kuten kadulla tai kaupassa että suljetussa henkilöpiirissä (21 %), kuten yhtiökokouksessa tai illanvietossa.
Miten tuomioistuin arvioi kunniaa kunnianloukkausrikoksissa?
Tuomioistuimille oli suhteellisen selvää, milloin teko täytti kunnianloukkauksen tunnusmerkistön joko aiheuttamalla kärsimystä, vahinkoa tai halveksuntaa, ja useissa tuomioissa näitä perusteltiin erikseen. Tarkastelimme tuomioiden perustelujen osalta, mitä kunnianloukkauksen seurauksen osatekijää missäkin tuomiossa perusteltiin syyksilukemisen arvioinnissa. Arviointi tehtiin sen mukaan, perusteltiinko tuomiossa seurauksen täyttymistä. Käytännössä vahinkoa ja halveksuntaa arvioitiin usein yhdessä, koska monissa tapauksissa vahingon katsottiin johtuvan muiden ihmisten halveksunnasta uhria kohtaan. Usein arviointia ei tehty lainkaan, jos väitteen osalta joko kärsimys tai halveksunta oli ilmiselvää. Näin oli erityisesti rikosväitteiden tai selkeästi halventavien haukkumasanojen tai päälle sylkäisemisen yhteydessä.
Konkreettista vahinkoa tai kärsimystä ei sinällään arvioitu juurikaan, vaan tuomioistuimet tarkastelivat ”onko teko omiaan aiheuttamaan” kärsimystä tai vahinkoa. Käytännössä tuomioistuin arvioi subjektiivisesti siitä, millaiset sanat ja teot yleensä halventavat toista. Tosin erittäin usein tämäkin arviointi sivuutettiin sillä, että tarkasteltiin tekijän halventamistarkoitusta. Jos tekijän tarkoituksena oli selkeästi halventaa toista, katsottiin ”on omiaan”-kriteerin täyttyvän tyypillisesti jo sillä. Tätä kohtaan voidaan esittää kritiikkiä, koska teon suojeluintressi on sekä sisäinen että ulkoinen kunnia, mutta tuomioistuimet eivät juurikaan arvioineet näiden loukkausta, jos tekijän tarkoitus oli loukata näitä suojeluintressejä. Sisäinen kunnia tarkoittaa henkilön käsitystä omasta kunniallisuudestaan, ulkoinen taas muiden antamaa arvostusta hänelle. Tämä tuomioistuimen arviointitapa poikkeaa käytännössä kaikista muista rikostyypeistä, koska niissä tuomioistuin yleensä arvioi tekijän tarkoitusta tarkastikin, minkä vuoksi tähän kunnianloukkaustapauksissa vallalla olevaan ratkaisutapaan voidaan esittää kritiikkiä.
Kunnianloukkauksen voitaisiin nykyisellään väittää liittyvän vahvasti mielipahan ja halveksunnan aiheuttamisen kriminalisointiin eikä niinkään kunnian suojaamiseen. Esitämme tämän väitteen siksi, että kunnian käsitettä ei juurikaan tarkasteltu tuomioissa, vaan sen sijaan tarkasteltiin lähinnä uhrin mielipahaa ja muiden ihmisten halveksuntaa. Tästä huolimatta tuomitut kärsimyskorvaukset, jotka liittyivät uhrin kokemaan kärsimykseen, eivät juurikaan korreloineet teon moitittavuutta kuvaavan sakkorangaistuksen kanssa korrelaatiokertoimen ollessa vain 0,39.
Tämä tarkoittaa, että ankarampi rangaistus ei usein tarkoittanut suurempia kärsimyskorvauksia ja toisin päin. Toki tämä voi myös kertoa tuomioistuinkäytännön epäyhtenäisyydestä rangaistuskäytännön ja korvauskäytännön välillä, mikä olisi toisaalta hieman erikoista, koska kärsimyskorvaukset perustuivat suurimmassa osassa tuomioista Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksiin.
Yhteenveto
Kunnialle ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Kun kunnianloukkausrikoksia käsitellään suomalaisessa tuomioistuimessa, kyse on siitä, onko teko aiheuttanut kärsimystä, vahinkoa tai halveksuntaa. Tuoreen oikeuskäytännön läpikäynnin perusteella tuomari ei tuomiossa aina ota kantaa siihen, onko edellä mainittuja seikkoja seurannut uhrille. Näin näytti olevan erityisesti silloin, jos tekoa voidaan objektiivisesti pitää selvästi loukkaavana, kuten rikosväitteiden, selkeästi halventavien haukkumasanojen tai päälle sylkäisemisen yhteydessä. Näissä tilanteissa tuomari näytti siis pitävän selvänä, että kärsimystä tai halveksuntaa on seurannut, eikä perustellut tätä tuomiossa tarkemmin.
Pääosassa tapauksia tuomarit arvioivat erikseen, onko teko omiaan aiheuttamaan kärsimystä, vahinkoa tai halveksuntaa. Huomionarvoista oli, että tapauksissa, joissa tekijän tarkoituksena oli selvästi halventaa toista henkilöä, tuomarit monesti sivuuttivat sen arvioinnin, oliko teko omiaan aiheuttamaan kunnianloukkauspykälässä mainittuja seurauksia. Tätä voidaan kritisoida, koska kunnianloukkauskriminalisoinnin suojeluintressissä on nimenomaan uhrin sisäisen ja ulkoisen kunnian suojaaminen, eikä edellä mainituissa tilanteissa arvioitu näiden suojeluintressien rikkomista, vaan tuomio tuli jo loukkaustarkoituksen vuoksi.
Kunnianloukkauksen voitaisiin nykyisellään väittää liittyvän vahvasti mielipahan ja halveksunnan aiheuttamisen kriminalisointiin eikä niinkään kunnian suojaamiseen. Esitämme tämän väitteen siksi, että kunnian käsitettä ei juurikaan tarkasteltu tuomioissa, vaan sen sijaan tarkasteltiin lähinnä uhrin mielipahaa ja muiden ihmisten halveksuntaa.
Lue lisää rikosoikeudellisia kirjoituksiamme:
Comments