Hiiliverot olivat keskeisessä roolissa myös tämän kevään vaaleissa, joissa energian hinta oli yksi suurimmista teemoista. Viikon blogikirjoituksessa esittelen tuoreen artikkelini tuloksia. Artikkelissa käsittelen Suomen hiiliveroihin vaikuttavia tekijöitä ja sitä, miksi hiiliverot ovat sellaisia kuin ne nykyään ovat. Artikkelin nimi on ”Carbon Pricing in Finland: Balancing policy goals”, ja se on julkaistu kansainvälisessä tieteellisessä julkaisussa nimeltä Nordic Tax Journal. Muuhun tuotantooni voit tutustua seuraavan linkin takaa:
Tässä blogikirjoituksessa käyn läpi artikkelin keskeiset tulokset ja sisällön.
Tutkimuskysymykset ja menetelmät
Artikkelissa pyrin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:
1) How has Finland solved the economic and policy obstacles in carbon pricing?
2) How have fiscal and environmental motivations affected Finnish carbon pricing legislation?
Käytännössä tarkastelen tutkimuksessa historiassa tehtyjä muutoksia hiiliveroihin sekä niiden taustalla vaikuttaneita tekijöitä, muutosten tavoitteita ja niiden vaikutuksia. Materiaalina toimi pitkälti kansallinen lainsäädäntöaineisto sekä kansainvälinen tutkimuskirjallisuus.
Hiiliverotuksesta
Olen kirjoittanut hiiliverotuksesta aiemmissa blogikirjoituksissani:
Lisää kirjoituksiani aiheesta löydät tämän postauksen alaosasta.
Tällä hetkellä tiedeyhteisössä vallitsee melko vahva yhteisymmärrys siitä, että jos hiilidioksidipäästöistä tahdotaan päästä eroon, on niiden aiheuttamisella oltava hinta. Tämä hinta voi toteutua päästökaupan tai verojen muodossa, mutta hinnan on oltava riittävän kova. Hiiliveron taso on kuitenkin vaikea asettaa oikein. Liian matala hiilivero ei kannusta kehittämään päästöttömiä tekniikoita tai investoimaan niihin, jolloin päästövähennyksiä ei tapahdu, mutta vero kuitenkin haittaa yrityksiä ja kuluttajia. Liian korkea hiilivero taas johtaa tilanteeseen, joissa sellaiset toimijat, jotka eivät voi vähentää päästöjä esimerkiksi vaihtoehtoisten tekniikoiden puutteen vuoksi, kärsivät suhteettomasti ja talous yleisesti kärsii.
Hiiliverot eivät ole kovinkaan haitallisia taloudelle muihin veroihin verrattuna, koska useimmille hyödykkeille on tarjolla vähäpäästöisempi vaihtoehto, ainakin keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Hiiliverojen, kuten muidenkin kulutusverojen, haitta kuitenkin on, että ne kohdistuvat suhteettoman paljon pienituloisiin henkilöihin, ainakin muihin veroihin verrattuna. Olen kirjoittanut tästä ongelmasta aiemmassa artikkelissani sekä siitä tehdyssä blogikirjoituksessani:
Hiiliverojen historia Suomessa – 1990-luku
Suomi oli ensimmäinen valtio maailmassa, joka otti käyttöön hiilidioksidipäästöihin sidotun veron. Tämä tapahtui vuonna 1989. Lähes samaan aikaan hiiliveroja ottivat käyttöön myös Alankomaat, Ruotsi, Norja ja Tanska. Suomessa hiilivero toteutettiin siten, että polttoaineverolakia muutettiin niin, että enemmän päästöjä aiheuttavia polttoaineita verotettiin suhteellisesti enemmän. Näiden verojen tarkoitus ei ollut vielä alentaa päästöjä, vaan ainoastaan hidastaa niiden kasvua, koska käytännössä tuolloin ei ollut tarjolla merkittäviä fossiilittomia vaihtoehtoja. Tuolloin hiiliverot tuottivat 1 %:n kaikista valtion verotuloista.
Neuvostoliiton romahduksen ja siitä aiheutuneessa 1990-luvun lamassa verotuloja jouduttiin korottamaan enemmän, ja hiiliverot olivat tähän sopiva työkalu. Vuonna 1992 teollisia energiaintensiivisiä käyttäjiä alettiin tukemaan ensimmäisen kerran kustannuksista, joita hiiliverosta aiheutui. Vuonna 1994 Suomessa otettiin käyttöön globaalisti ennennäkemätön energiavero, jossa sähkövero poistettiin kaikilta muilta energiantuotantomuodoilta paitsi ydin- ja vesivoimalta. Tämän tilalle otettiin käyttöön vero, joka perustui pelkästään käytettyyn polttoaineeseen, 60 % sen hiilidioksidipäästöihin ja 40 % sen energiasisältöön. Vesi- ja ydinvoima jätettiin sähköveron piiriin puhtaasti budjettisyistä. Tämän lisäksi ydinvoimalle asetettiin lisävero, jotta turpeen kilpailukyky paranisi verrattuna muihin polttoaineisiin.
Vero aiheutti kuitenkin ongelmia tuontisähkön vuoksi. Tuontisähkön vero perustui kotimaisen sähkön keskimääräisiin päästöihin. Tämän lisäksi Suomen EU-jäsenyys ja liittyminen osaksi pohjoismaisia sähkömarkkinoita aiheuttivat omia ongelmiaan. Suomen kivihiilipohjaiset voimalat eivät olleet kilpailukykyisiä, koska muissa pohjoismaissa ei ollut käytännössä vastaavia hiiliveroja, jolloin kotimaisia voimaloita suljettiin ja korvattiin tuontisähköllä. Tästä huolimatta veroja korotettiin vuonna 1994 vielä lisää budjettisyistä alijäämien kattamiseksi. Samalla kuitenkin todettiin, että jatkossa veroja ei enää korotettaisi, jos se vaarantaisi kotimaista kilpailukykyä.
Vuonna 1997 Suomeen palautettiin sähkövero, koska aiempi verojärjestelmä ei ollut yhteensopiva muiden EU-maiden verojärjestelmien kanssa, ja suomalainen järjestelmä käytännössä suosi kotimaista energiantuotantoa tuontisähkön kustannuksella. Samalla sähköntuotannon polttoaineiden verot poistettiin, mikä suosi huomattavasti fossiilisia polttoaineita. Hiiliverot jäivät käyttöön lähinnä liikenne- ja lämmityspolttoaineissa. Näidenkin osalta todettiin, että korkeampia hiiliveroja ei voitaisi ottaa käyttöön, ennen kuin myös kilpailijamaat tekisivät niin.
Vuonna 1998 Suomessa otettiin käyttöön verotukia uusiutuvalle energialle. Tällä pyrittiin edistämään erityisesti tuulivoimaa ja maakaasun käyttöä. Muutos toteutettiin nostamalla hiiliveroja sekä laskemalla uusiutuvan energian verotasoja. Vuonna 1999 hiiliveroja nostettiin merkittävästi sisäpoliittisista syistä, erityisesti palkkojen verotuksen laskemiseksi. Tällöin annettiin merkittäviä verotukia turpeelle.
Yhteenvetona voidaan todeta, että 1990-luvulla energiaveroja käytettiin pääasiassa budjettinäkökulmasta, ja ympäristöhyödyt nähtiin lähinnä positiivisina lisävaikutuksina. Tämän lisäksi veroilla oli tiettyjä teollisuuspoliittisia tavoitteita, erityisesti kotimaisen energian suosiminen. Kilpailukykynäkökulmat pyrittiin huomioimaan siinä, että verotasot pidettiin maltillisina, ainakin nykytasoon verrattuna. Nykytutkimuksen kanta on, että tuolloin asetetut verot lisäsivät pitkän aikavälin kilpailukykyä, koska Suomessa tehtiin energiatehokkuus- ja uusiutuvan energian investointeja aiemmin kuin muualla. Suomen talous on poikkeuksellinen siitä, että se on erityisen energiaintensiivinen raskaan teollisuuden vuoksi.
Päästökaupan tuomat muutokset – 2000-luvun alku
Vuonna 2002 Suomessa annettiin uusia verotukia uusiutuvalle energialle. Tässä kohtaa oli jo selvää, että Suomessa uusiutuvaa energiaa pyrittiin edistämään pääasiassa tuilla hiiliverojen merkityksen vähentyessä. Hiiliveroja ei korotettu kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseksi.
Vuonna 2005 energiaverojärjestelmää muutettiin merkittävästi EU:n päästökauppajärjestelmän vuoksi. Päästökauppa asetti hinnan hiilelle sähköntuotannossa sekä useimmilla raskaan teollisuuden aloilla. Tämä uhkasi vähentää erityisesti turpeen käyttöä, jolloin turve olisi korvautunut puulla, mikä ei vastannut kansallisia teollisuuspoliittisia intressejä, koska se olisi haitannut merkittävästi metsäteollisuutta. Tämän vuoksi kaikki turpeen verot poistettiin. Päästökauppaa on ylipäätään käytetty Suomessa vuodesta 2005 alkaen syynä poistaa veroja fossiilisilta polttoaineilta, koska päästökaupan on nähty lopulta leikkaavan päästöjä.
Päästökaupan tultua käyttöön sähkön hinta Pohjoismaissa nousi yli vuosikymmeneksi. Sähkömarkkinoilla sähkön hinta määräytyy kalleimman tuotantomuodon mukaan, joka oli pitkään joko suomalainen tai tanskalainen kivihiilivoimala, joiden päästöt ovat korkeat ja joiden kustannuksia päästökauppa siksi nosti. Tämä taas hyödytti erityisesti vesi- ja ydinvoimaa, joiden voitot kasvoivat merkittävästi sähkön hinnan noustessa. Sähkön hinnan noususta aiheutuvaa kilpailukykyhaittaa pyrittiin paikkaamalla puolittamalla kaikki energiaverot sekä lisäämällä maatalouden energiaverotukia.
Hiiliveron paluu – 2010-luku
Seuraavat merkittävät energiaveromuutokset tehtiin vasta vuonna 2010. Tällöin verotusta siirrettiin taas enemmän hiilidioksidipäästöjen verottamisen suuntaan. Tästä alkaen liikennepolttoaineiden hiilidioksidipäästöjä verotettiin 50 €/t, kun taas lämmityspolttoaineissa vero oli 30 €/t. Samaan aikaan biokaasu ja tuulivoima saivat lisää tukia niiden käytön lisäämiseksi. Samalla tuettiin myös maataloutta ylimääräisillä veronalennuksilla. Turpeen veroa ei kuitenkaan sidottu sen hiilidioksidipäästöihin, mutta sen energiaveroa korotettiin. Tämä teki kivihiilestä halvemman energiantuotantomuodon, mikä johti turpeen korvautumiseen kivihiilellä.
Vuonna 2011 hiiliveroja korotettiin lisää alijäämien kattamiseksi ja biopolttoaineiden kilpailukyvyn parantamiseksi. Samalla korotettiin myös energiaintensiivisen teollisuuden tukia, jotta se ei kärsisi energian hintojen noususta. Vuonna 2013 hiiliveroja korotettiin samasta syystä lisää, lämmityspolttoaineiden päästöjen verotaso nousi tasosta 30 €/t tasolle 35 €/t.
Vuonna 2014 liikennepolttoaineiden hiilidioksidiveroa nostettiin tasolta 50 €/t tasolle 58 €/t, ja samalla nostettiin kuluttajien sähköveroa, mutta ei teollisuuden sähköveroa. Seuraavana vuonna lämmityspolttoaineiden päästöjen verotaso nousi tasosta 35 €/t tasolle 44 €/t, myös tässä syynä oli alijäämien kattaminen. Samalla uusiutuvien polttoaineiden suhteellinen veroetu kasvoi. Turpeen verotusta kuitenkin leikattiin taas, jotta puuta ei poltettaisi liikaa. Turpeen veroa laskettiin tästä syystä yli 60 %.
Vuonna 2016 verotasoja nostettiin taas. Lämmityspolttoaineiden päästöjen verotaso nousi tällä kertaa tasosta 44 €/t tasolle 54 €/t, ja seuraavana vuonna tasolle 58 €/t. Liikennepolttoaineiden päästöjen verotaso taas nousi tasolta 54 €/t tasolle 58 €/t. Tällä kertaa nostettiin kuitenkin myös polttoaineiden energiasisältöön perustuvaa veroa, koska päästöt olivat alkaneet vähentyä nopeasti, eikä hiiliveron korotuksilla saavutettu samanlaisia lisäverotuloja alijäämien kattamiseksi. Vuonna 2018 lämmitys- ja liikennepolttoaineiden vero asetettiin tasolle 62 €/t, mutta samalla korotettiin taas energiasisältöveroja.
Nykyisyys – 2020-luku
Vuonna 2020 energiaveroja korotettiin vielä enemmän. Verotaso nostettiin rajusti tasolta 62 €/t tasolle 77 €/t. Tälläkin kertaa päästöt vähenivät niin nopeasti, että myös energiaverotasoa jouduttiin korottaman, jotta uusiutuvista polttoaineista saataisiin enemmän verotuloja. Tällöin jouduttiin myös toteamaan, että liikenteen hiiliverot eivät enää vaikuttaneet päästöihin, koska jakeluvelvoite vaikutti päästöihin ja hintoihin huomattavasti enemmän.
Vuonna 2021 toteutettiin merkittävä uudistus energiaveroissa. Tämä sisälsi eri energiaverojen korotuksia, teollisuuden sähköveron laskemisen EU:n minimitasolle sekä energiaintensiivisen teollisuuden tukien poiston. Tämän kaiken tavoitteena oli nopeuttaa uusiutuvan sähkön käyttöönottoa ja teollisuuden sähköistymisen edistäminen. Samalla nostettiin kuitenkin merkittävästi myös verotuloja, erityisesti kuluttajilta. Ensimmäistä kertaa 25 vuoteen myös turpeen veroa nostettiin sen päästöjen vähentämiseksi.
Yhteenvetoa
Suomi oli ensimmäinen maa, jossa otettiin käyttöön hiiliverotus jo 1980-luvun lopussa. Hiiliverojen taso pysyi kuitenkin pitkään matalana, koska niiden pelättiin vaarantavan kansainvälistä kilpailukykyä. Veroja nostettiin lähinnä budjettisyistä 1990-luvulla, ja niitä laskettiin voimakkaasti päästökaupan tultua käyttöön 2000-luvun alussa. Voimakkaammat veronkorotukset alkoivat vasta 2010-luvulla, kun niitä alettiin tekemään muissakin EU-maissa ilmastotavoitteiden vuoksi. Samalla alettiin tukea rajusti myös uusiutuvan energian tuotantoa.
Lue lisää ympäristöoikeudellisia kirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, tohtorikoulutettava), DI (Tuotantotalous)
KHT-tilintarkastaja
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
Comments