Jokaisen omaisuus on suojattu perustuslaissa sekä muualla aineellisessa lainsäädännössä. Omaisuudensuojaan, kuten muihinkin perusoikeuksiin, on kuitenkin poikkeuksia. Käsillä olevassa tapauksissa korkein hallinto-oikeus arvioi yhtä vahvimmin omistusoikeuteen puuttuvaa poikkeusta, omaisuuden lunastusta yleisen tarpeen vuoksi. Tapauksessa yksityisten tahojen maita lunastettiin datakeskuksen hukkalämmön siirtämiseen tarkoitettuja maakaapeleita varten. Käsittelen tässä oikeustapauskommentissa tapauksen taustat ja keskeiset oikeusohjeet.
Omaisuudensuojasta ja pakkolunastuksesta
Perustuslain 15 § sisältää omaisuudensuojan sekä sen keskeisimmän poikkeuksen:
”Jokaisen omaisuus on turvattu.
Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla.”
Pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen on annettu erillinen laki nimeltä laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta. Lain 4 § sisältää säännökset milloin omaisuutta voidaan pakkolunastaa:
”Lunastaa saadaan, kun yleinen tarve sitä vaatii. Lunastusta ei kuitenkaan saa panna toimeen, jos lunastuksen tarkoitus voidaan yhtä sopivasti saavuttaa jollain muulla tavalla taikka jos lunastuksesta yksityiselle edulle koituva haitta on suurempi kuin siitä yleiselle edulle saatava hyöty.
Lunastuksen hakija voi olla myös yksityisoikeudellinen yhteisö, joka osoittaa yleisen tarpeen vaativan lunastusta ja esittää luotettavan selvityksen siitä, että lunastettava omaisuus tullaan käyttämään aiottuun tarkoitukseen.”
Pykälässä mainittu yleinen tarve on jätetty tarkoituksella avoimeksi, eikä sitä ole rajattu mitään tiettyä käyttöä varten. Yleinen tarve on siis käsite, joka elää aikojen ja olosuhteiden mukana. Yleisen tarpeen tulee kuitenkin palvella yhteiskuntaa, ei ainoastaan yksittäistä henkilöä tai yritystä, tai edes pientä määrää henkilöitä ja yrityksiä. Käsitettä onkin eri aikoina tulkittu eri tavalla. Tyypillisesti pykälän nojalla on lunastettu maata sähkön siirtolinjoja varten.
Tapauksen taustat ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Tapaus liittyy Kirkkonummelle rakennettavaan datakeskukseen, jonka hukkalämmöllä aiottiin korvata fossiilista lämmöntuotantoa Espoon kaupungin alueella. Tätä varten Fortum Power and Heat Oy:lle (Yhtiö) myönnettiin lupa lunastamalla hankkia pysyvä käyttöoikeus maa-alueeseen sähkökaapeleita ja tiedonsiirtolaitteistoa varten Espoon kaupungissa ja Kirkkonummen kunnassa. Käyttöoikeus sisälsi omistajalle asetettuja kieltoja käyttää kaapeloitua aluetta sekä yhtiölle annetun oikeuden tehdä maatöitä alueella. Lupa myönnettiin valtioneuvoston päätöksellä 20.4.2023.
Neljä tahoa valitti päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Keskeinen valitusperuste oli, että sähkökaapelit eivät palvelleet yleishyödyllistä tarkoitusta, vaan ainoastaan datakeskushanketta. Yksi valittaja väitti myös, että valtioneuvoston jäsenet olivat esteellisiä, koska valtio on Fortumin suurin omistaja. Muutoksenhakijat esittivät myös, että suurjännitekaapelit pitäisi sijoittaa muualle sellaiseen paikkaan, jossa niistä aiheutuisi vähemmän haittaa.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiassa ei ollut tarpeen järjestää suullista käsittelyä, vaikka valittajat sitä vaativat. Korkein hallinto-oikeus ratkaisi ensin asian esteellisyyskysymykset. Asiassa oli väitetty, että päätöksentekoon osallistuneet tahot olivat esteellisiä, koska he olivat palvelussuhteessa tahoon, jolle päätöksestä aiheutui erityistä hyötyä, eli Fortumin suurimpaan omistajaan Suomen valtioon. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin linjasi, että valtioneuvoston jäsenyys ei vielä sellaisenaan luo valtioon lojaalisuussuhdetta, joka aiheuttaisi esteellisyyden käsitellä valtionyhtiöiden lupa-asioita. Asiassa annettiin painoarvoa myös sille, että omistajaohjausministeri ei osallistunut asian käsittelyyn. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiassa ei ollut perusteltua epäilyä esteellisyydestä.
Korkein hallinto-oikeus tarkasteli asiassa datakeskushankkeen yleistä etua. Painoarvoa annettiin sille, että datakeskuksen hukkalämmöllä oli mahdollista tuottaa vuonna 2030 noin 20 % Espoon, Kirkkonummen ja Kauniaisten kaukolämmöstä ja siten vähentää jopa 200 000 hiilidioksidipäästöjä vuodessa. Korkein hallinto-oikeus korosti, että pelkkä datakeskuksen sähkönsaanti ei ollut yleisen tarpeen vaatima. Tässä tapauksessa painoarvoa voitiin kuitenkin antaa sille, että sähkökaapeleiden rakentaja vastasi myös sähkön hukkalämmön talteenotosta ja sen toimittamisesta kaukolämpönä kunnille.
Korkein hallinto-oikeus korosti hiilidioksidipäästöjen vähenemisen merkitystä Suomen ilmastotavoitteille. Tällä perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että yleinen tarve vaati sähkökaapeleiden rakentamista datakeskuksen käyttöön, jotta tämä hukkalämpö voitiin hyödyntää. Korkein hallinto-oikeus totesi, että hankkeen työllisyysvaikutuksista ei ollut sellaista selvitystä, joka voitiin huomioida arvioitaessa, vaatiko yleinen tarve hanketta.
Näillä perusteilla korkein hallinto-oikeus hylkäsi valitukset.
Yhteenveto
Pakkolunastuksissa käytetään joustavaa edellytystä ”Yleinen etu”. Tämä käsite elää ajan ja olosuhteiden mukaan. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perusteella yleinen etu vaatii 2020-luvulla kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä, ja tämä voidaan ottaa huomioon lunastettaessa maita tai käyttöoikeuksia niihin. Nähtäväksi jääkin, miten tätä perustetta tullaan hyödyntämään jatkossa.
Lue lisää oikeustapauskommenttejamme
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
KHT-tilintarkastaja
Lakimies, tilintarkastaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
Comments