Suomessa oikeusjärjestys antaa sikiölle eri tavoin suojaa jo ennen syntymää, mutta sikiötä ei nähdä raskaana olevasta henkilöstä erillisenä oikeussubjektina. Tässä oikeustapauskommentissa avaan korkeimman oikeuden 24.1.2025 antaman ratkaisun. Ratkaisussa arvioitiin, oliko vastaajana ollut äiti syyllistynyt pahoinpitelyyn tai vammantuottamukseen käyttäessään raskausaikana huumausaineita.
Huumausaineiden käyttö oli vahingoittanut sittemmin syntyneen lapsen terveyttä ja aiheuttanut lapselle kipua. Korkein oikeus katsoi, että pahoinpitelyä tai vammantuottamusta koskevia rangaistussäännöksiä ei voitu soveltaa tapaukseen. Tässä oikeustapauskommentissa käsittelen tapauksen taustat, keskeiset oikeusohjeet ja korkeimman oikeuden ratkaisun.
Pahoinpitelystä ja vammantuottamuksesta
Rikoslain 21 luvussa säädetään keskeisistä henkeä, terveyttä ja ruumiillista koskemattomuutta suojaavista kriminalisoinneista. Rikoslain 21 luvun 5 § sisältää pahoinpitelyn tunnusmerkistön:
”Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.”
Saman luvun 10 § sisältää vammantuottamuksen tunnusmerkistön:
”Joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle ruumiinvamman tai sairauden, joka ei ole vähäinen, on tuomittava vammantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”
Sekä pahoinpitelyn että vammantuottamuksen tunnusmerkistön mukaisesti rikoksen kohteena tulee olla ”toinen”. Rikoslain 21 luvussa tai sen esitöissä ei ole määritelty, kuka voi olla tunnusmerkistössä tarkoitettu ”toinen”. Vakiintuneesti rikosasioissa asianomistajaksi mielletään se, jonka oikeushyvää rangaistussäännöksellä suojataan ja joka on rikoksella loukatun tai vaarannetun oikeushyvän haltija.
Perustuslain 7 §:ssä säädetään jokaiselle kuuluvasta oikeudesta elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Säännöksen 1 momentin mukaan ”jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen”. Perusoikeussäännöksissä ”jokaisella” tarkoitetaan esitöiden mukaan luonnollisia henkilöitä, siis ihmisyksilöitä. Esitöissä on otettu myös kantaa perusoikeussuojan alkamis- ja päättymisajankohtaan. Lähtökohtana on, että perusoikeudet kuuluvat luonnollisille henkilöille heidän elinaikanaan eli ihminen tulee syntymänsä hetkellä täysimääräisesti perusoikeuksien haltijaksi ja on niiden piirissä kuolemaansa asti.
Pahoinpitelyä ja vammantuottamusta koskevilla rangaistussäännöksillä suojeltava oikeushyvä on erityisesti henkilökohtainen koskemattomuus, joka on turvattu perustuslain 7 §:ssä. Korkeimman oikeuden tarkasteltavaksi asiassa on siis myös tullut se, keitä perusoikeussäännöksillä on tarkoitettu suojella.
Tapauksen taustat
Asiassa oli vastaajana äiti, joka oli riidattomasti raskausaikana käyttänyt huumausaineita. Huumausaineiden käytöstä oli aiheutunut lapselle erittäin voimakkaita vieroitusoireita, jotka olivat edellyttäneet hoitoa. Huumausaineiden käyttö oli vahingoittanut sittemmin lapsen terveyttä sekä aiheuttanut hänelle kipua.
Syyttäjä vaati vastaajalle ensisijaisesti rangaistusta pahoinpitelystä, jonka tekoaika oli 17.6.-4.10.2020, sillä vieroitusoireiden hoitoon käytetty lääkitys oli jatkunut 4.10.2020 saakka.
Ratkaisun perusteluista on ymmärrettävissä, että tekoaika kohdistuu vain raskausaikaan, eli aikaan ennen lapsen syntymää. Syyttäjä katsoi, että syytetty oli menettelyllään väkivaltaa tekemättä vahingoittanut asianomistajana olevan lapsensa terveyttä, aiheuttanut kipua ja/tai saattanut tämän tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan. Toissijaisesti syyttäjä vaati syytetylle rangaistusta vammantuottamuksesta, koska syytetty oli huolimattomuudellaan aiheuttanut lapselleen ruumiinvamman tai sairauden, joka ei ollut vähäinen.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antoi asiassa tuomionsa 17.1.2023. Vastaaja tunnusti käyttäneensä raskausaikana huumausaineita, mutta kiisti syytteen. Vastaaja katsoi, että menettely ei täyttänyt syytteessä kuvattujen rikosten tunnusmerkistöjä.
Käräjäoikeus hylkäsi syytteen katsoen, että pahoinpitelyn ja vammantuottamuksen kohteena oli mahdollista olla vain toinen ihminen. Käräjäoikeus katsoi, että ihmishengen rikosoikeudellisen suojan voitiin katsoa alkavan vasta syntymästä.
Käräjäoikeuden tulkinnan mukaan sikiötä ei siis pidetä erillisenä odottavasta äidistä, jolloin huumausaineiden käyttämisen hetkellä ei ole ollut ”toista”, johon pahoinpitely tai vammantuottamus olisi voinut kohdistua. Käräjäoikeus myös katsoi, että ihmisen omaa terveyden vahingoittamista ei ole säädetty rangaistavaksi. Itsensä vahingoittaminen ja terveyden vaarantaminen on siis lähtökohtaisesti rikosoikeudellisesti sallittua.
Syyttäjä ja asianomistaja valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Itä-Suomen hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Syyttäjä ja asianomistaja valittivat hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus myönsi asialle valitusluvan oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitetusti koskemaan kysymystä siitä, oliko äiti syyllistynyt myöhemmin syntyneen lapsensa pahoinpitelyyn tai vammantuottamukseen käyttäessään raskausaikana huumausaineita.
Korkein oikeus korosti ratkaisussaan perustuslain esitöiden mukaista lähtökohtaa siitä, että ihminen tulee perusoikeuksien haltijaksi täysimääräisesti syntymän hetkellä ja on niiden piirissä kuolemaan asti. Korkein oikeus totesi, että sikiötä suojataan sekä välittömästi että välillisesti eri tavoin ennen syntymää. Välitöntä suojaa sikiö saa rikoslain 22 luvun sikiön, alkion ja perimän loukkaamista koskevista rangaistussäännöksistä. Sen sijaan välillisesti sikiö saa suojaa raskaana olevan henkilön terveyttä suojaavien säännösten kautta, joiden lähtökohtana on ajatus siitä, että sikiön hyvinvointi mielletään raskaana olevan henkilön hyvinvoinnin osaksi. Välillinen suoja toteutuu osittain raskaana olevalle henkilölle annettavan perusoikeusturvan välityksellä.
Myös korkein oikeus totesi käräjäoikeuden tavoin, että itsensä vahingoittaminen tai vaarantaminen on lähtökohtaisesti sallittua, jos se tapahtuu henkilön omasta vapaaehtoisesta tahdosta. Raskaana olevien henkilöiden osalta rikoslaissa ei ole säädetty mitään poikkeusta tästä lähtökohdasta eli itsensä vahingoittaminen raskaana olevana ei ole rangaistavaksi säädetty teko. Korkein oikeus katsoi, että pahoinpitelyn ja vammantuottamuksen rangaistussäännöksiä ei tule tulkita siten, että niillä olisi tarkoitus suojata sikiötä tai sittemmin syntyvää lasta raskauden aikaiselta huumausaineiden käytöltä. Korkein oikeus katsoi perusteluissaan, että tällaisessa tilanteessa rikoksen kohteen arvioinnin kannalta ratkaisevaa on se, milloin huumausaineita on käytetty.
Korkein oikeus oli ratkaisussaan samoilla linjoilla alempien oikeusasteiden kanssa, eikä muuttanut hovioikeuden lopputulosta.
Yhteenveto
Korkein oikeus vahvisti ratkaisullaan sen, että oikeustila on edelleen sama kuin se on perinteisesti ollut. Ratkaisu siis vahvistaa sitä vallitsevaa käsitystä sikiön suojasta, joka lainvalmisteluasiakirjoissa ja oikeuskirjallisuudessa on. Pahoinpitelyn ja vammantuottamuksen kohteena voi olla vain toinen ihminen, joka tulee perusoikeuksien haltijaksi täysimääräisesti vasta syntymän hetkellä, eikä sikiötä pidetä odottavasta äidistä erillisenä ihmisyksilönä.
Lue lisää oikeustapauskommenttejamme
ON
Trainee
Lakitoimisto KPF
050 5338 295
Comments